Kaiken julkisen toiminnan pitäisi perustua lainsäädännön tarkkaan noudattamiseen jo perustuslain nojalla (PL 2 §), ei siis lainsoveltajan mielivaltaan. Lainsäädäntöä pitäisi puolestaan soveltaa reaalisiin tosiasioihin, ei siis lainsoveltajan omassa mielessä kehittelemiin olettamuksiin. 

Sovelletaanko lakia tarkasti, eli otetanko kaikessa julkisessa toiminnassa lainsäädäntö huomioon sen kokonaisvaltaisella, seikkaperäisellä ja tasapuolisella käsittelyllä? Ovatko soveltamisen perustana tuomareilla, syyttäjillä, poliiseilla, vero-, lupa-, sosiaali- yms. virkamiehillä asiassa relevantit tosiasiasiat, eli kaikki asiaa koskevat seikat huomioituna kokonaisvaltaisella, seikkaperäisellä ja tasapuolisella käsittelyllä? Moni EOK:n jäsen vastaa omasta kokemuksestaan molempiin kysymyksiin: ei!

Moni EOK:n jäsen on omasta mielestään joutunut kohtamaan eräänlaista taikurin oikeutta. Taikuri luo harhauttavan kuvan peittämisen, ylikorostamisen ja alikorostamisen keinoilla. Hän ei suoranaisesti välttämättä valehtele lainkaan. Taikatempun tavoin päätösten perusteluista on hävitetty johdonmukaisella tavalla joitakin asiaan liittyviä normeja ja tosiasioita.   

Ovatko väitteet vääristyneestä taikurin oikeudesta yleisesti ottaen uskottavia?

Tätä väitettä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Itse vastaan hyvin yleisestä näkökulmasta: ovat uskottavia. Mikä sitten on tämä yleinen näkökulma? Se on ihmisen päätöksenteon perusteita koskevan tutkimuksen (kognitiotieteen) näkökulma. Kansainvälisesti arvostetuin päätöksenteon tutkimus on havainnut, että ihmisellä on luontainen taipumus sellaiseen päätöksentekoon, joka on kaikkea muuta kuin normien ja tosiasioiden kokonaisvaltaista, seikkaperäistä ja tasapuolista käsittelyä. 

Näitä vääristymätaipumuksia on listattu englanniksi esimerkiksi seuraavalle www-sivulle.

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_cognitive_biases

Tällaiset vääristymätaipumukset tarkoittavat sitä, että ihmisten ja yritysten kohtelu julkisessa toiminnassa ei perustu lakiin ja tosiasioihin, kuten oikeutetusti odotetaan ja vaaditaan. Se perustuukin suurelta osin taikurin toiminnan kaltaiseen harhauttavan kuvan luomiseen. Toiminta vain ei ole yhtä tarkasti tiedostettua ja suunniteltua kuin taikurilla. Taikatemppu kohdistuu tällöin itse ”taikuriinkin” – itsepetoksena. 

Yksi vakava vääristymätaipumus on ankkuroinnin ja vahvistusilluusion yhdistelmä. Se tosin on vain yksi monista. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että päätöstä tekevä tuomari tai muu virkamies valitsee hyvin aikaisessa vaiheessa jonkun ratkaisun, johon hän varsinkin alitajuisesti vahvasti sitoutuu. Tämän jälkeen hän ylipainottaa tätä ratkaisua tukevia seikkoja, ja jättää huomioimatta tai alipainottaa tällaista ratkaisua vastaan puhuvia seikkoja. Hän luo vääristynen illuusion, juuri niin kuten myös taikuri tekee. 

Ohjaavatko vahvasti ja alitajuisesti vaikuttavat päätöstaipumukset tietynlaisiin ratkaisuihin, joista tehdään sitten taikurin keinoilla uskottavan näköisiä. Otetaan esille kysymys taipumuksesta antaa omaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvalle myönteinen ratkaisu.  Lainkäytön professori Jyrki Virolainen on äskettäin esittänyt, että tuomarit ja korkeat virkamiehet eivät joudu lainrikkomuksistaan vastuuseen. Virolaisen mukaan tämä johtuu käytännöstä, josta ”käytetään suuren yleisön keskuudessa osuvaa sanontaa ei korppi korpin silmää noki” (lainaus: Virolainen, Oikeus 1/2005, s. 79). 

Keväällä 2004 olin yhdessä Erkki Vasaman, Esko Kärkkään ja eräiden muiden oikeusturva-aktivistien kanssa eduskunnan perustuslakivaliokunnan järjestämässä oikeusturvakeskustelussa. Siis ennen EOK:n perustamista. Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Arja Alho totesi, että sanonta ”ei korppi korpin silmää noki” on vanhentunut, kun meillä on nykyjään ihmisoikeudetkin.

Nykyaikainen päätöksenteon tutkimus on kiistatta osoittanut taipumukset suosia omaa sosiaalista ryhmää (ingroup bias). Evoluutiopsykologien taholta on perustellusti epäilty taipumuksen liittyvän siihen, että miljoonien vuosien geneettisen kehityksen myötä ihmiset ovat sopeutuneet puolustamaan varsin pieniä yhteisöjä ja laumoja, jolloin sosiaalisuus ja solidaarisuus rajoittuvat vain itselle läheisiin ihmisiin. 

Siinä mielessä Arja Alhokin oli osittain oikeilla jäljillä, että ihmisoikeussopimuksissa tällaista suosintaa ja suojelua ei pidetä hyväksyttävänä. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artikla tunnistaa suuren riskin virkamiesten keskinäiselle suojelulle, kun tavalliseen kansalaiseen ja yritykseen kohdistunut oikeusloukkaus on kyseessä. Samalla EIS 13 artikla vaatii tällaisen suosimisen ja suojelun eliminointia. 

Mikään sääntely ei ole kuitenkaan tehokas, jos sen teho ja tarkoitus eliminoidaan ”taikurin” laintulkinnassa. EOK:n tutkimusten mukaan vähintään satoja suomalaisia virkamiehiä on osallistunut sellaisten ratkaisujen tekoon, jotka ja jollaiset on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa todettu ihmisoikeusloukkauksiksi. EOK:n tiedossa ei ole yhdenkään osalta mitään negatiivisia seurauksia. Sen sijaan EOK:n tiedossa on monen osalta ihmisoikeusloukkausten jälkeen uralla etenemistä ja valtiollisia kunniamerkkejä.     
Millä sitten eliminoidaan tai ainakin vähennetään ihmiselle luontaisten vääristymätaipumusten vaikutuksia? Filosofi Nietzsche kirjoitti ihmisen itsensä voittamisesta. Ihmisen ei ole luontaisten taipumustensa vanki; tämä oli Nietzschen kuuluisan yli-ihmisopin perusta, ei minkään ryhmän rodullinen ylemmyys muihin nähden.   

Erilaisia päättelytapoja ja kaavoja on kehitetty vääristymätaipumuksia vastaan. Lainkäytön professori Jyrki Virolainen on kehitellyt ns. pro & contra -argumentaatiota, joka kurinalaisesti toteutettuna vaikuttaa ankkuroinnin ja vahvistusilluusion vääristymää vastaan. Siinä taikurin laintulkintaa vastaan toimitaan ottamalla aktiivisesti ja täysipainoisesti huomioon alun perin oikealta tuntuvaa ratkaisua vastaankin puhuvia seikkoja. 

Vääristymien kyllästämä intuitiivinen päätöksenteko on paljon helpompaa kuin esimerkiksi työtä ja kurinalaisuutta edellyttävä pro & contra -argumentaatio. Millä siis luodaan motiivi siihen työhön ja vaivan näkemiseen, jota vääristymätaipumusten minimointi vaatii? 

Aiheuttamalla vääristymätaipumusten minimoinnin laiminlyönnistä niin suuria negatiivisten seuraamusten riskejä, että laiminlyönti aiheuttaa psyykkistä tuskaa ja kärsimystä, luodaan motivaatiota vääristymätaipumusten minimointiin. Toisaalta sitä tehdään myös asettamalla uralla eteneminen riippuvaiseksi siitä, että vääristymätaipumukset tunnustetaan, tunnistetaan ja minimoidaan.                   
EOK:n kaltaisella oikeusturvajärjestöllä on erilaisia laillisia keinoja, joita käyttämällä sen jäsenten oikeuksia loukanneelle virkamiehelle tulee negatiivisia seurauksia. Sillä on myös laillisia keinoja edistää vääristymätaipumuksien eliminoimiseen aktiivisesti pyrkivien virkamiesten työpaikan säilymistä, ja uraa eteenpäinkin. EOK:n voimien kasvaessa sen vaikutusmahdollisuudet tässä suhteessa kasvavat. EOK:n Oikeusturvakeskuksen seuranta- ja valvontatoiminnan tehokas vaikutus on paljolti näiden keinojen varassa.

Ainakin osa EOK:n edunvalvontatoiminnan keinoista ja strategioista lienee syytä pitää ”sotasalaisuuksina”, jotka vain EOK:n luottamushenkilöt ja muut johtohenkilöt tietävät. Kaikki ehdotukset keinojen suhteen ovat myös arvokkaita. Keinoja harkittaessa on aina kuitenkin johtotähtenä muistettava, että EOK on äärimmäinen vastakohta viimeaikoina iskuja tehneille terroristijärjestöille. 

Terroristiristijärjestöt eivät piittaa laista; EOK sitoutuu lakiin voimakkaammin kuin lakia ”taikatempuillaan” vääristävät virkamiehet. Terroristijärjestöt kohdistavat iskunsa satunnaisiin henkilöryhmiin pikaisilla iskuilla; EOK kohdistaa lailla perustellut toimensa kuhunkin sen jäsenten oikeuksia loukanneeseen virkamieheen yksilöllisesti jopa vuosikymmenien erityisseurannan myötä. 

Kirjoittaja on EOK:n liittohallituksen jäsen ja oikeudellista päätöksentekoa tutkinut oikeustieteen tohtori.