logo
KKO:n presidentti suomii vakuutusoikeuden tuomioita Tulosta Sähköposti
kko_rakennusKorkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon mukaan vakuutusoikeus antaa aivan liian usein vääriä tuomioita esimerkiksi eläkeasioissa.

 

 

Korkein oikeus on ottanut käsiteltäväkseen 32 vakuutusoikeuden juttua vuosina 2010–2011, ja useissa tapauksissa tuomio on muuttunut esimerkiksi ammattitaudista kärsivän valittajan eduksi. KKO:n presidentti Pauliine Koskelon mukaan nykytilanne ei ole tyydyttävä yksittäisen ihmisen oikeusturvan kannalta.

Koskelo moittii vakuutusoikeutta siitä, ettei se ole muuttanut tuomioidensa linjaa Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten mukaisiksi.

- Sitä voi kysyä, meneekö viesti perille, jos näitä [valituslupia] näinkin paljon joudutaan myöntämään, Koskelo sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Vakuutusoikeuden johtava ylituomari Juha Pystynen kertoo, että he ovat huomanneet KKO:n ratkaisseen lukuisia juttuja valittajien hyväksi. Huolimatta siitä, Pystynen ei osaa vastata, miksi linja on siellä yhtäkkiä muuttunut. Vakuutusoikeuden linjat ovat pysyneet aika samoina vuosien mittaan.

EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen on tyytyväinen KKO:n presidentti Pauline Koskelon moitteista vakuutusoikeutta kohtaan. - Jokainen väärä tuomio tuhoaa yksilön elämän edellytyksiä.  Herää kysymys, miksi vakuutusoikeus tuottaa tietoisesti vääriä tuomioita, kysyy Juntunen.

Lähde: HS

(EOK-viestintä)
 

* Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -EOK ry on kansalaisten ja yrityksien riippumaton ja puolueeton oikeusturvan edunvalvontajärjestö, joka on perustettu vuonna 2004.

Miksi EOK:n kannattaa liittyä 

* vahvistat ja edistät jäsenyydelläsi tärkeää oikeusturvatyötä
* saat oikeusturvaneuvontaa, ohjausta ja koulutusta kaikilla oikeusaloilla * saat jäsenpalvelun kautta ammattitaitoista ja luotettavaa asiantuntija-apua
* saat jäsenpalvelun kautta EOK:n seurannan ja valvonnan omaan oikeusturva-asiaasi
* saat oikeusturva-asiasi osaksi EOK.n laajempaa kollektiivista oikeudellista edunvalvontaa
* kehität ja ajantasaistat osaamistasi laillisten oikeuksiesi puolustamiseksi
* verkostoidut muiden jäsenten kanssa ja voit osallistua erilaisiin vertaistukiryhmiin

 

Säilytä EOK-jäsenyys
 
*EOK:n tutkimuksien ja seurannan mukaan ihmisellä on useita oikeusturvaongelmia elämänsä aikana. Siksi on tärkeää säilyttää EOK-jäsenyys!  

 

Copyright 2006 - 2017 EOK ry