logo
WinCapita: Lopullisesti syyttömäksi todettujen määrä kasvaa Tulosta Sähköposti
krpEOK on jatkuvasti pitänyt esillä ihmisoikeudellista syyttömyysolettamaa ja vastustanut röyhkeää lynkkaustoimintaa WinCapitan asiassa syyllistettyjä kohtaan.

 

EOK on jäänyt käytännössä lähes yksin puolustamaan länsimaista oikeusvaltiota WinCapitan asiassa. 

Lopullisesti syyttömäksi todettujen määrä on jatkuvasti ollut kasvussa. Kolme WinCapitan päähaarassa epäiltyä on todettu käytännössä lopullisesti syyttömiksi syyttäjän päätöksillä. Tästä uutisoi Helsingin Sanomat ja sen perässä osa muuta mediaa vasta sitten, kun EOK:n edustaja oli asiasta muistuttanut. Jatkuvasti on tullut tietoon poliisin vastaavia päätöksiä, jossa rikoksesta epäily on loppunut.

Viranomaisten, median edustajien, yksittäisten lynkkauspoliitikkojen ja erilaisten nettikirjoittajien hyökkäykset syyttömiä kohtaan WinCapitan asiassa ovat murentaneet monen syyttömän ihmisen elämän jopa itsemurhaan asti.

"EOK:n ja erityisesti toiminnanjohtaja Jarmo Juntusen sekä liittohallituksen jäsen Ilkka Pitkäsen toiminta on kuitenkin pelastanut lukuisten ihmisten hengen", toteaa EOK:n liittohallituksen puheenjohtaja OTT, dosentti Petter Kavonius.

Lynkkauksiin osallistuneet saavat varautua jatkossa äärimmäisen kovaan laillisin keinon tehtävään vastaiskuun, vakuuttaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.

 

(EOK-viestintä)

 

* Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -EOK ry on kansalaisten ja yrityksien riippumaton ja puolueeton oikeusturvan edunvalvontajärjestö, joka on perustettu vuonna 2004.

Miksi EOK:n kannattaa liittyä 

* vahvistat ja edistät jäsenyydelläsi tärkeää oikeusturvatyötä
* saat oikeusturvaneuvontaa, ohjausta ja koulutusta kaikilla oikeusaloilla * saat jäsenpalvelun kautta ammattitaitoista ja luotettavaa asiantuntija-apua
* saat jäsenpalvelun kautta EOK:n seurannan ja valvonnan omaan oikeusturva-asiaasi
* saat oikeusturva-asiasi osaksi EOK.n laajempaa kollektiivista oikeudellista edunvalvontaa
* kehität ja ajantasaistat osaamistasi laillisten oikeuksiesi puolustamiseksi
* verkostoidut muiden jäsenten kanssa ja voit osallistua erilaisiin vertaistukiryhmiin

 

Säilytä EOK-jäsenyys
 
*EOK:n tutkimuksien ja seurannan mukaan ihmisellä on useita oikeusturvaongelmia elämänsä aikana. Siksi on tärkeää säilyttää EOK-jäsenyys!  

 

Copyright 2006 - 2017 EOK ry