logo
EOK:n liittokokouksessa käytiin vilkasta keskustelua Tulosta Sähköposti

eok_liittokokous_240410EOK:n liittokokous päätti sääntöuudistuksesta ja valitsi uusia henkilöitä liittovaltuustoon. Liittokokouksen valitsema tuore liittovaltuusto valitsi yksimielisellä päätöksellä liittohallituksen.

 

 

EOK:n jäsenistö kokoontui sääntöjen mukaiseen varsinaiseen liittokokoukseen 24.4.2010 Rovaniemellä. Kokouksessa oli jäsenistöstä paikalla ja edustettuna yhteensä lähes kolmesataa varsinaista jäsentä.

Liittokokouksessa käsiteltiin sääntömääräisinä asioina selostus liiton toiminnasta ja taloudesta edelliseltä kolmivuotiskaudelta. Toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen painotti puheessaan, että EOK:n tärkeimpänä tehtävänä on tukea ja auttaa kaikkia apua tarvitsevia ihmisiä oikeusturvaongelmissa sekä turvata ja edistää heidän laillisten oikeuksien toteutumista. EOK on resurssiensa puitteissa onnistunut tässä hyvin, totesi Juntunen.

oksana_rassokha








EOK:n kansainvälisen toiminnan Venäjän alueyhdyshenkilö Oxana Rassokha kertoi kokousväelle, että eri sidosryhmät ovat osoittaneet kiinnostusta mahdolliseen yhteistyöhön EOK:n kanssa. Rassokhan mukaan alustavia neuvotteluja on jo käyty Venäjällä toimivan Korruption vastainen komitea - nimisen järjestön kanssa.   

Liittokokouksessa päätettiin myös tulevan kolmivuotiskauden oikeusturvapoliittisesta toimintalinjasta, jonka kokousväelle esitteli liittohallituksen puheenjohtaja Petter Kavonius.  

Lisäksi liittohallituksen esityksen mukaisesti päätettiin EOK:n sääntömuutoksista. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli ennakkotarkastanut ja hyväksynyt ehdotetut säännöt ennalta. Säännöistä on tiedotettu EOK:n verkkosivulla kohdassa säännöt.

eok_liittokokous_240410_isokuva

 

 

 

 

 

 

 

 

Liittokokousta johti Jaakko Ylitalo (kuvassa vasemmalla), joka valittiin myös jatkamaan liittovaltuuston puheenjohtajana seuraavan 3-vuotiskauden. Kokouksen sihteerinä toimi Petri Kankaansivu (kuvassa). Puheenjohtaja Jaakko Ylitalo totesi kokouksen avauspuheessaan EOK:n kehittyneen entistä merkittäväksi kansalaisten oikeusturvan toimijaksi, joka nauttii myös yhteiskunnallista arvostusta.  

Liittovaltuuston varapuheenjohtajaksi valittiin Susanna Kairivaara-Mäkelä. Kokous valitsi liittovaltuustoon myös uusia valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Uuden liittovaltuuston jäsenet on nähtävissä EOK:n pääsivulla kohdassa yhteystiedot.

eok_liittohallitus_2010_2013

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: EOK:n liittohallitus 2010-2013

Liittokokouksen valitsema tuore liittovaltuusto valitsi uuden liittohallituksen. Valitut henkilöt ovat liittohallituksen puheenjohtaja Petter Kavonius, liittohallituksen varapuheenjohtaja Katariina Lapinsalo sekä muina jäseninä Markku Antila, Petri Kankaansivu ja Ilkka Pitkänen.

Torniosta kotoisin oleva Marko Salmela jäi pois uuden liittohallituksen kokoonpanosta muiden kiireidensä vuoksi. Salmela valittiin kuitenkin jäseneksi liittovaltuustoon.

EOK:n jäsenmaksuihin tuli käyttöön uusi vaihtoehto, kun ainaisjäsenmaksun maksaminen tuli mahdolliseksi. Ainaisjäsenmaksu on suuruudeltaan henkilöjäseneltä 200 euroa ja yhteisöjäseneltä (yritys) 1000 euroa. Muut jäsenmaksut pidettiin ennallaan.

Liittokokousta edeltävänä päivänä pidettiin myös ns. vanhan liittovaltuuston varsinainen vuosikokous, jossa käsiteltiin sille kuuluvat sääntömääräiset asiat.

Kokouksissa käytiin vilkasta keskustelua erilaisista EOK:n toimintaan liittyvistä kysymyksistä. Oppositiossa olevat muutamat jäsenet saivat esittää monia kriittisiä äänenpainoja kokouksissa. Kaikki päätökset tehtiin kuitenkin kaikissa kokouksissa joko yksimielisesti tai suurella enemmistöllä.

Liittokokouksen yhteydessä toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen luovutti EOK:n hopeisen oikeusturvamitalin tunnustuksena oikeusturvatyöstä liiton toiminnassa ansioituneille henkilöille. EOK:n liittohallitus puolestaan luovutti toiminnanjohtaja Juntuselle kultaisen oikeusturvamitalin.

EOK:n varsinaiseen jäsenistöön kuului vuoden 2009 lopulla yhteensä 1940 henkilö-ja yhteisöjäsentä. Suurin EOK:n yhteisöjäsen on Maa-ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. EOK:n jäsenpalveluiden piiriin kuuluu jo satoja tuhansia suomalaisia.  - Jäsenmäärä on myös kuluvana vuonna kasvanut tasaiseen tahtiin, toteaa toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.

Seuraavan kerran liittokokous kokoontuu vuonna 2013.

(EOK-viestintä)

 

* Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -EOK ry on kansalaisten ja yrityksien riippumaton ja puolueeton oikeusturvan edunvalvontajärjestö, joka on perustettu vuonna 2004.

Miksi EOK:n kannattaa liittyä 

* vahvistat ja edistät jäsenyydelläsi tärkeää oikeusturvatyötä
* saat oikeusturvaneuvontaa, ohjausta ja koulutusta kaikilla oikeusaloilla * saat jäsenpalvelun kautta ammattitaitoista ja luotettavaa asiantuntija-apua
* saat jäsenpalvelun kautta EOK:n seurannan ja valvonnan omaan oikeusturva-asiaasi
* saat oikeusturva-asiasi osaksi EOK.n laajempaa kollektiivista oikeudellista edunvalvontaa
* kehität ja ajantasaistat osaamistasi laillisten oikeuksiesi puolustamiseksi
* verkostoidut muiden jäsenten kanssa ja voit osallistua erilaisiin vertaistukiryhmiin

 

Säilytä EOK-jäsenyys
 
*EOK:n tutkimuksien ja seurannan mukaan ihmisellä on useita oikeusturvaongelmia elämänsä aikana. Siksi on tärkeää säilyttää EOK-jäsenyys!  

 

Copyright 2006 - 2017 EOK ry