logo
Kansalaisadressi: Veteraanit vuoden 2010 itsenäisyyspäivän vastaanoton päävieraiksi Tulosta Sähköposti
presidentin_linnaNyt on käsillä viimeinen hetki osoittaa arvostusta niille, joiden ansiosta Suomi säilytti itsenäisyytensä. Osallistu kansalaisadressiin, jonka yhteydessä toimitetaan vetoomus tasavallan presidentti Tarja Haloselle.

 

Elossa on vielä tuhansia sotiemme veteraania, ja ryhdikäs tapa osoittaa kansalaisrohkeutta korkeimmalta taholta on kutsua ensi itsenäisyyspäivän vastaanotolle kynnelle kykenevät veteraanit ilmoittautumisjärjestyksessä välttämättömien vieraiden kuten diplomaattikunnan, puolustusvoimien edustajien ja papiston lisäksi, sanoo  presidentti Tarja Haloselle toimitettavan vetoomuksen allekirjoittanut Jarno Ylitalo.

Kansamme tulee seuraamaan itsenäisyyspäivän viettoa vielä sadat vuodet, mutta näitä maamme puolustajia ei enää tulla näkemään.

Tasavallan presidentti Halonen, olette viimeisellä toimikaudellanne ja siten vapaa päivänpolittisista vaateista, ja teille on avautunut mahdollisuus tehdä todellinen valtiomiesteko. Kutsukaa veteraanit linnaan tänä vuonna itsenäisyyspäivänä.

Elämme tämän mahdollisuuden totetumisen kannalta aivan viimeisiä vuosia.

Itsenäisyyden juhliminen, sehän on koko vastaanoton tarkoitus, ja haluamme että nämä hyvin pian joukostamme poistuvat saisivat tämän kunnianosoituksen.

Se olisi samalla kunnianosoitus jo kuolleille sotilaille, heidän vaimoilleen, lapsilleen, sotaorvoille, sotien jälkeisessä puutteessa kärsineille, kaikille sodan tai sen seuraukset kokeneille.

Osoittaisimme tällä tavalla myös kunnioitusta itsellemme, kansakuntana. Kuten presidentti Halonen on todennut, sota on koskettanut jokaista meistä, suoraan tai välillisesti. Haluamme että seuraava 6.12. olisi yhteisöllinen hartauden ja kunnioituksen hetki, hyvästijättö lähteville, kiitos ja kunnianosoituksen hetki maamme itsenäisyyden pelastajille ja kansallisen eheytymisen hetki koko kansakunnalle.

Jarno Ylitalon ilmoituksen mukaan vetoomus on allekirjoitettavissa osoitteessa www.veteraanitlinnaan.fi ja se luovutetaan tasavallan presidentille.
 
 
(EOK-viestintä)
 

* Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -EOK ry on kansalaisten ja yrityksien riippumaton ja puolueeton oikeusturvan edunvalvontajärjestö, joka on perustettu vuonna 2004.

Miksi EOK:n kannattaa liittyä 

* vahvistat ja edistät jäsenyydelläsi tärkeää oikeusturvatyötä
* saat oikeusturvaneuvontaa, ohjausta ja koulutusta kaikilla oikeusaloilla * saat jäsenpalvelun kautta ammattitaitoista ja luotettavaa asiantuntija-apua
* saat jäsenpalvelun kautta EOK:n seurannan ja valvonnan omaan oikeusturva-asiaasi
* saat oikeusturva-asiasi osaksi EOK.n laajempaa kollektiivista oikeudellista edunvalvontaa
* kehität ja ajantasaistat osaamistasi laillisten oikeuksiesi puolustamiseksi
* verkostoidut muiden jäsenten kanssa ja voit osallistua erilaisiin vertaistukiryhmiin

 

Säilytä EOK-jäsenyys
 
*EOK:n tutkimuksien ja seurannan mukaan ihmisellä on useita oikeusturvaongelmia elämänsä aikana. Siksi on tärkeää säilyttää EOK-jäsenyys!  

 

Copyright 2006 - 2017 EOK ry