Asiassa oli kyse hallinnollisesta oikeudenkäynnistä. Valittaja ja tämän sisarukset olivat myyneet perimänsä maa-alueen valittajan lukuun perustettavalle yhtiölle. Myöhemmin kunta käytti asiassa etuosto-oikeuttaan. Etuostopäätöstä käsitelleen lääninoikeuden mukaan kunnalla oli etuosto-oikeus, sillä tontin ostanut yritys ei ollut myyjän perillinen. Asian käsittely kesti yhteensä yli kahdeksan vuotta ja kaksi kuukautta kahdessa oikeusasteessa. Sekä lääninoikeus että hallinto-oikeus käsittelivät asiaa kerran alimpina oikeusasteina. Korkein hallinto-oikeus käsitteli valittajan lupahakemuksen kolme kertaa.

EIT ei perustellut ratkaisuaan yksityiskohtaisesti, vaan tyytyi aiempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten toteamaan, että se on samankaltaisissa tapauksissa useasti katsonut 6 artiklaa loukatun. EIT totesi, ettei valittajaa koskenut hallinnollinen oikeudenkäynti ollut tapahtunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisessa kohtuullisessa ajassa.

EIT hylkäsi valittajan toisen valituksen, jonka mukaan valittajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin olisi rikottu myös siksi, ettei valittajalle ollut annettu tiedoksi hänen asiaansa koskevia asiakirjoja. Korkein hallinto-oikeus ei ollut pyytänyt valittajalta vastinetta tämän vastapuolena olleen kaupungin oikeudenkäyntikirjelmään, eikä lähettänyt kirjelmää valittajalle tiedoksi. Valittaja haki puutteellisen tiedoksiannon vuoksi asiassaan ylimääräistä muutosta. EIT:n mukaan korkein hallinto-oikeus oli ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa ratkaisussaan nimenomaisesti todennut, ettei asiakirjaa ollut lähetetty valittajalle.

Valittaja oli korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kuitenkin voinut kommentoida asiakirjan sisältöä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kokonaisuutena arvioiden tiedoksiantoa koskevaa menettelyvirhettä ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan voitu pitää niin merkittävänä, että sen vuoksi olisi ollut tarpeen purkaa asiassa lopulliseksi jäänyt tuomio. EIT:n mukaan korkein hallinto-oikeus oli ratkaisullaan poistanut menettelyvirheen vaikutuksen valittajan oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen.

EIT hylkäsi myös valittajan kolmannen valituksen. EIT:n mukaan valittajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei ollut rikottu sillä perusteella, ettei korkein hallinto-oikeus ollut omasta aloitteestaan hankkinut kiinteistön markkina-arvoa koskevaa selvitystä tai pyytänyt jutun osapuolilta lisäselvitystä markkina-arvosta. EIT huomioi myös, että vaikka kunnan etuostopäätös oli kenties rajoittanut valittajan omaisuudensuojaa, oli mahdollinen rajoitus tapahtunut yleisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen mukaisesti.

EIT hylkäsi ilmeisen perusteettomina valittajan muut, artiklan 6 perusteella tehdyt valitukset.

EIT hylkäsi valittajan aineellista vahinkoa koskeneen vahingonkorvausvaatimuksen. Valtion on korvattava valittajalle 2 500 euroa korvauksena oikeudenkäyntikuluista.

(EOK-viestintä)