Pelson vankilan johtaja ja apulaisjohtaja ovat saaneet
oikeusasiamieheltä huomautuksen vangin ihmisarvoa loukkaavasta
kohtelusta, kertoo Ylen uutiset.
Oikeusasiamies on arvioinut, että Pelsossa kysessä ei
ollut yksittäistapaus vaan vankilassa on noudatettu yleistä käytäntöä.
Vankia kohdeltiin kaltoin monella tapaa, kun hän oli
eristämistarkkailussa vuodenvaihteessa 2007 - 2008.
Oikeusasiamies on pyytänyt Rikosseuraamusvirastoa ja
Pohjois-Suomen aluevankilaa harkitsemaan kuinka ihmisarvoa loukannut kohtelu
voitaisiin hyvittää.
Vangille ei annettu edes Raamattua
Joululomalta Pelson vankilaan palannut vanki kuljetti
kehonsa sisällä huumeita. Huumeita poistui kehosta pian mutta vankia pidettiin
varmuuden vuoksi eristämistarkkailussa peräti kaksi viikkoa. Hänen ei annettu
ulkoilla eikä selliin päässyt luonnonvaloa. Vanki pääsi suihkuun vasta
ensimmäisen eristämisviikon jälkeen, eikä hän voinut pestä hampaitaan.
Vanki ei saanut kirjoitusvälineitä eikä luettavakseen
edes Raamattua. Hänen ei liioin hänen annettu soittaa vaimolleen.
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen
arvioi, että vankilan menettely ei ollut tahallista vaan kyseessä oli
pikemminkin virheellinen käsitys erityistarkkailun säännöksistä. Vankila on jo
korjannut toimintatapojaan.
Riihimäellä aiheeton kameravalvonta
Riihimäen vankila puolestaan sai oikeusasiamieheltä
huomautuksen eristysselliin sijoitetun vangin kohtelusta.
Vankia pidettiin erityssellissä maaliskuussa 2008
runsaan viikon ajan rangaistuksena sellien välisen seinän rikkomisesta. Häntä
valvottiin valaistussa sellissä kameralla yötä päivää. Hän ei saanut selliin
lehtiä eikä liinavaatteita eikä päässyt pesulle.
Oikeusasiamiehen mielestä kameravalvonta ja jatkuva
valojen polttaminen sellissä ei ollut perusteltua. Myös vangin muiden oikeuksien
rajoittaminen oli väärin.
Riihimäelläkään ei ollut kyseessä vankilan tahallinen
menettely vaan virheellinen käsitys erityistarkkailun säännöksistä.
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen arvioi, että samalla tavoin on kohdeltu myös
muita vankeja. Hän on kehottanut vankilan johtajaa korjaamaan tilanteen.
Oikeusasiamies on myös aiemmin puuttunut aiheettomaan
kameravalvontaan Turun vankilassa.
Aihetta käsitteli Ylen uutiset
ensimmäisenä.
(Sanomat24, EOK-viestintä)