logo
Koulutus Tulosta Sähköposti

EOK:n Oikeusturvakeskus tarjoaa myös tilauksesta maksullista ja monipuolista oikeusturvakoulutusta valtio-ja kuntahallinnon työntekijöille, yrittäjille sekä opiskelijoille kouluissa ja oppilaitoksissa. Oikeusturvakoulutuksen on tavoitteena on tukea nuorten ja aikuisväestön kansalaisuutta vahvistamalla heidän tietoisuutta oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan yhteiskunnassa. Oikeusturvakoulutuksella tuodaan esiin kansalaisuuteen, demokratiaan ja perus- ja ihmisoikeuksiin sekä maailmankansalaisuuteen ja globaaliin vastuuseen liittyviä kysymyksiä.

Kokonaistavoitteena on rohkaista jokaista yksilöä toimimaan tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta.

Oikeusturvakoulutuksesta antaa lisätietoja toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.   tai suoraan puhelimitse 016 - 344 410, 0400- 391 658.

Oletko kiinnostunut toimimaan EOK:n alueellisena yhdyshenkilönä ?
  
Yhdyshenkilötoiminnan lähtökohtana ja päämääränä on auttaa ihmisiä ja yrityksiä, että he saavat tarvitsemaansa tukea puolustautuessaan oikeusturva-asiassaan ihmis- ja perusoikeuksia sekä oikeusturvaa loukkaavaa julkishallintoa vastaan.
 
EOK:n yhdyshenkilötoiminta on jakautunut useisiin tehtäväsektoreihin, joita kukin yhdyshenkilö toteuttaa vapaaehtoispohjalta resurssiensa mukaan liiton tukemana itsenäisesti ja vastuullisesti omalla toimialueellaan. EOK:n yhdyshenkilötoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, kansalaistaitoon ja luotettavuuteen.
 
Alueellisen EOK-yhdyshenkilön toiminta
 
1.Yhdyshenkilöt auttavat mahdollisuuksiensa mukaan oman alueensa ihmisiä ja yrityksiä järjestäytymään oikeusturva-alalla sekä tiedottavat EOK:n toiminnasta ja organisoivat liiton alueellista jäsen-ja varainhankintatoimintaa.
 
2. Yhdyshenkilöt osallistuvat paikallisten oikeusturvaongelmien kartoittamiseen ja yhteistyöverkostojen kehittämiseen sekä raportoivat liitolle tietoja havaitsemistaan oikeusturvan puutteista.
 
3. Yhdyshenkilöt kehittävät alueellista yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja välittävät tietoa EOK:n oikeusturvapalveluista.
 
4. Yhdyshenkilöt järjestävät itsenäisesti ja yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa oikeusturvaan liittyviä opetus- ja koulutustilaisuuksia (kotona, yrityksissä, yhdistyksissä, oppilaitoksissa, tms.). 
 
Yhdyshenkilön apuvälineet ja materiaali
 
Yhdyshenkilöllä on tärkeää olla tietokone ja internetyhteys sekä Skype-puhelinyhteys, jonka avulla on mahdollista keskustella ilman kustannuksia. Skypen asentamisessa annamme teknistä opastusta.
 
Yhdyshenkilö saa veloituksetta käyttöönsä oman eok.fi--sähköpostiosoitteen.
 
Yhdyshenkilö saa myös veloituksetta käyttöönsä omaan kiinteään IP-osoitteeseen www.Sanomat24.fi/tv -verkkopalvelun nettitelevision, joka sisältää runsaasti erilaisia lainsäädäntöön liittyviä opetusohjelmia, kuten uusi hallintolaki ym. Lainsäädäntöön liittyviä opetusohjelmia voi kätevästi hyödyntää oikeusturvatilaisuuksissa, ja sitä varten voidaan erikseen järjestää veloituksetta väliaikainen katseluoikeus myös ulkopuoliseen IP-osoitteeseen.
 
Yhdyshenkilön täydennys-ja perehdyttämiskoulutus
 
EOK:n asiantuntijat opastavat ja kouluttavat yhdyshenkilöitä ryhmittäin Skype-yhteyden avulla. Lisäksi EOK järjestää tarvittaessa yhdyshenkilöiden koulutustilaisuuksia resurssien mukaan.
 
 Auta ihmisiä ja vaikuta! - Osallistu tärkeään oikeusturvatyöhön!
 
Jos olet kiinnostunut toimimaan EOK:n alueellisena yhdyshenkilönä, niin ota yhteyttä! 
 
Lisätietoja antavat yhdyshenkilötoiminnasta vastaava EOK:n liittosihteeri Marko Salmela, puh. 050-411 8409, s-posti Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.   ja toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen puh. 0400-391 658, s-posti Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. .
 
 

 

 

 

* Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -EOK ry on kansalaisten ja yrityksien riippumaton ja puolueeton oikeusturvan edunvalvontajärjestö, joka on perustettu vuonna 2004.

Miksi EOK:n kannattaa liittyä 

* vahvistat ja edistät jäsenyydelläsi tärkeää oikeusturvatyötä
* saat oikeusturvaneuvontaa, ohjausta ja koulutusta kaikilla oikeusaloilla * saat jäsenpalvelun kautta ammattitaitoista ja luotettavaa asiantuntija-apua
* saat jäsenpalvelun kautta EOK:n seurannan ja valvonnan omaan oikeusturva-asiaasi
* saat oikeusturva-asiasi osaksi EOK.n laajempaa kollektiivista oikeudellista edunvalvontaa
* kehität ja ajantasaistat osaamistasi laillisten oikeuksiesi puolustamiseksi
* verkostoidut muiden jäsenten kanssa ja voit osallistua erilaisiin vertaistukiryhmiin

 

Säilytä EOK-jäsenyys
 
*EOK:n tutkimuksien ja seurannan mukaan ihmisellä on useita oikeusturvaongelmia elämänsä aikana. Siksi on tärkeää säilyttää EOK-jäsenyys!  

 

Copyright 2006 EOK ry