logo
Lehdistötiedotteet
EOK: Kilpailu turvattava oikeuspalveluiden tarjonnassa Tulosta Sähköposti

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry:n lausunto oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuutta ja valvontaa koskevasta työryhmämietinnöstä 2009:17

Hyväksytty Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry:n liittohallituksessa 1.2.2010


Kokonaisuudessaan työryhmämietintö tuo esille aivan oikealla tavalla sitä, että oikeudellisia palveluja tarvitsevien kansalaisten tulee saada käyttöönsä asiansa osaavia ammattilaisia, joilla on riittävä kokemus ja koulutus. Tämän seikan korostamista ei voi pitää millään perusteella vääränä eikä mietinnön laatijoiden tavoitetta pidä siltä osin arvostella. Kuitenkin mietinnön päätyminen lupalakimiesjärjestelmään näyttää sen sijaan kovin yksipuoliselta ja tarkoitushakuiselta ja se herättää useita kriittisiä ajatuksia sekä toteutuksen että saavutettaviksi esitettyjen etujen suhteen.

Työryhmämietinnössä pistää erityisesti vahvasti silmään se, että se on päätynyt ratkaisuehdotukseen, jossa Suomen Asianajajaliitto on asetettu erittäin korkeaan ja vahvaan asemaan sekä sääntöjen luojana että toiminnan valvojana. Mietinnössä esitetään Asianajajaliiton toiminta erittäin positiivisessa valossa korostaen korkeata ammattitaitoa ja pitkää kokemusta asianajotoimintaan liittyvissä asioissa. Mietinnön tekstissä ei löydy ainoatakaan kriittistä arviota Asianajajaliiton toimien tasosta eikä myöskään asianajajien ammatissa havaituista puutteista tai asiakkaiden etuja loukanneista toimista.
 
Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) näkökulmasta katsottuna avautuu kokonaan toisenlainen näkökulma. Jatkuvasti liitolle on tullut valituksia asianajajien virheellisesti tai puutteellisesti hoitamista toimeksiannoista. Jatkuvasti EOK on saanut välittää omille asiantuntijoilleen hoidettaviksi toimeksiantoja, joissa asiaa aiemmin hoitanut asianajaja on syyllistynyt huolimattomuuteen tai virheisiin. Aivan selkeästi voidaan todeta, että mietinnössä korkealle ylistetty valvontatoiminta ei ole toiminut eikä yltänyt sellaiseen tasoon, joka mietinnön tekstistä välittyy. On selvää, että Asianajajaliiton jäseninä on paljon korkea tason lakimiehiä, mutta asialla on toinenkin puoli, josta kertovat muun muassa 20 viimeisen vuoden aikana jäsenille langetetut lukuisat vankeusrangaistukset.
 
Mietintö antaa sellaisen kuvan, että Asianajajaliiton jäsenyys jotenkin kouluttaisi asianajajaa muita vaihtoehtoja paremmin, esimerkiksi yliopistollista koulutusta ja sen lisäämisen vaikutusta ei käsitellä lainkaan. Tosiasia on kuitenkin se, että asianajajaliiton koulutustoiminta on vähäistä ja vapaaehtoista eikä se sellaisenaan ole minkäänlainen tae ammatillisen pätevyyden kohoamisesta. Tekemällä työtä tuomioistuinlaitoksen piirissä Asianajajaliiton jäsen toki oppii ammattitaitoa, mutta samalla tavoin oppia saa liiton jäsenyyteen kuulumatonkin lakimies eikä siinä suhteessa ole mitään eroa heidän välillään.

Nykyinen lainsäädäntö on tiukentanut oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuutta vaatimalla häneltä vähintään oikeustieteen kandidaatin tutkinnan suorittamista. Suurimmalla osalla asianajajista koulutuspohjana on vain tämä vähimmäistaso. Mietintö jättää kokonaan käsittelemättä muun oikeudellisen koulutuksen lisäämisen yliopisto-opinnoilla ikään kuin se olisi vähempiarvoista lakimieskoulutuksessa Asianajajaliiton jäsenyyteen verrattuna. Tämä on kyllä karkea harha koko mietinnön asenteessa. Erityisesti tässä korostuu se, että asianajajilta ei vaadita minkäänlaista pakollista jatkokoulutusta, vaikka oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamisesta olisi kulunut jo vuosikymmeniä. Liiton järjestämä asianajotutkinto on tässä suhteessa täysin merkityksetön ja vanhemmat asianajajat eivät ole suorittaneet sitäkään.

Kun todellinen ammattitaidon kehittäminen koulutuksella tällä tavoin sivuutetaan, mietintö nostaa sen korvaajaksi korkealle jalustalle Asianajajaliiton eettiset säännöt. Ne näyttävät mietinnön lausumien valossa saavan suorastaan jonkinlaisen hurmostilaan verrattavan aseman. Nuo säännöt ovat ainoat, joihin voidaan vedota erotuksena muihin lakimiehiin ja nyt ne siis korvaavat kaiken muun ammattitaidon, jopa asianajajalta vaadittua pätevyystasoa korkeamman koulutuksen!

Mitä nuo eettiset säännöt sitten ovat? Mitä ne ovat verrattuna lakimieskoulutukseen? Eivät mitään muuta kuin muutama sivu tavanomaisia, oikeudenhoidon periaatteita. Niiden oppiminen ei lakimieskoulutukseen verrattuna ole edes maininnan arvoista saati sitten, että tällaiset säännöt asetettaisiin jopa oikeustieteellisen jatkokoulutuksen edelle. Näiden sääntöjen noudattamiseen kerrotaan kuitenkin nyt tarvittavan lautakuntia ja valvontaa. Uskomatonta! Muutaman sivun oppiminen ja omaksuminenko todella vaatii tällaisen koneiston!? Eettisten sääntöjen varjolla selitetään sitten edelleen, että koska ne ovat vain Asianajajaliiton kehittämiä eettisiä sääntöjä, vain asianajajat pystyvät niiden noudattamista valvomaan. Ja näin päästään etujärjestön tyypilliseen tavoitteeseen, jossa ei toki ole mitään uutta – siihen on pyritty jo monen vuosisadan ajan.

Sivuuttaen näin esimerkiksi todellisen jatkokoulutuksen merkityksen mietintö viittaa jatkuvasti perusteinaan vain siihen, että asianajajamonopoli on jossakin muodossa voimassa käytännössä lähes kaikkialla muualla Euroopassa, ei tosin lähimmissä naapurimaissamme. Sitä ei sen sijaan juuri selvitetä, missä ovat asianajomonopoliin johtaneiden määräysten ja säännösten juuret. Meilläkin nämä ulottuvat jo 1600-luvun puolen välin tienoille ja silloin Svean hovioikeudesta lähtöisin olleisiin määräyksiin. Asianajoa saivat harjoittaa vain hovioikeuden hyväksymät prokuraattorit.
 
Asianajomonopolin syntyajatukset näyttävät selvästi suuntautuneen aikaan, jolloin kunnollista ja laajempaa lakimieskoulutusta oli vain harvoilla asianajoa harjoittavilla toimijoilla. Noissa oloissa oli saatava jonkinlainen vakuus tarjolla olevan avustamisen ammattitasosta. Näin synnytettiin ammattikuntia, joiden asemaa monien muiden ammattikuntien tavoin pidettiin tiukasti yllä. Niiden olemassaolosta käytiin 1800-luvun loppupuolella kovat taistelut ja lopulta päädyttiin ammattikuntalaitoksen poistamiseen ja elinkeinovapauteen.[1] Syntyneet asianajomonopolit eivät kuitenkaan kaikista maista hävinneet ja ammatillinen etujärjestötoiminta piti siitä huolen. Historiallisten asianajomonopolien syntyhistoria ei kuitenkaan ole mikään itsestään selvä osoitus monopolin tarpeellisuudesta tämän päivän yhteiskunnassa.
 
Tilanne on nykyään aivan toinen. Oikeustieteellinen koulutus on järjestynyt selkeiksi yliopistollisiksi tutkinnoiksi. Oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaminen onkin täysin riittävä tae oikeudenkäyntiasiamiehen ammattipätevyydestä. Mitään erityistä epäkohtaa mietintö ei edes yritä tuoda esille, joka olisi kytkettäviksi oikeustieteen kandidaatin tutkinnon luomaan liian vähäiseen ammattitaitoon. Ilmeisenä syynä on se, että useimmilla asianajajilla on vain mainitun minimitason mukainen koulutus.
 
Mietintö ei oikeastaan esitä mitään selkeätä esimerkkiä nykyisen järjestelmän aiheuttamista vahingoista. Se olisikin vaikeata, sillä varmaankin aivan yhtä paljon samanlaisia epäkohtia voitaisiin nostaa niistä tapauksista, joissa epäkohdista ovat vastuussa Asianajajaliiton omat jäsenet.
 
Päätyminen lupalakimiesjärjestelmään on tarpeetonta. Eettisten sääntöjen noudattamista voidaan valvoa muullakin tavoin, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Esimerkiksi säätämällä asetuksella niiden noudattaminen pakolliseksi. Muuhun todellisen ammattitaidon valvontaanhan koko mietintö ei näytä edes tähtäävän.
 
Ammattikuntalaitokset ovat kaukaista historiaa eikä meillä ole enää syytä palata tällaisiin muinaisiin järjestelyihin siitäkään huolimatta, että tällaisia järjestelyjä yhä vieläkin tavataan muissa maissa. Ehdotettu järjestelmä lisää tarpeetonta byrokratiaa ja varmuudella nostaa jo muutenkin korkealle tasolle nousseita asianajon kustannuksia.

Intressipohjainen ja etujärjestötyyppinen järjestön ulkopuolisiin lakimiehiin ulottuva valvontamekanismi tulee joka tapauksessa torjua päättäväisesti. Sellaisia tilanteita ei saa päästää syntymään, jossa näillä menetelmillä voidaan saavuttaa toiselle lakimiehelle kilpailuteknistä etua toisen kustannuksella.

Ammatillisen osaamisen lisäämistä voidaan kyllä kehittää luonnollisella tavalla, jos sitä pidetään nykytilanteessa tarpeellisena. Se tapahtuu vain todellisella yliopistotasoisella koulutuksella, ei etujärjestötyylin valvontamekanismeilla. Ja jos todellista koulutustason kohentamista vaaditaan, sen tulee kohdistua myös Asianajajaliiton jäseniin, ei vain liiton ulkopuolisiin lakimiehiin. Sopiva koulutus voisi olla esimerkiksi oikeustieteen lisensiaatin tutkinto vaikkapa prosessioikeus pääaineena. Työryhmä katsoo kuitenkin mietinnössään muutaman sivun eettisten sääntöjen opiskelun ja osaamisen ylittävän merkityksessä esimerkiksi mainitun yliopistossa annettavan todellisen koulutustason.

Oikeudellisia palveluita tarvitsevat kansalaiset voivat ilman uusia järjestelyjäkin saada tietoonsa Asianajajaliiton toiminnan ja siellä noudatetut menettelytavat. Se luo pohjan asiamiehen valinnalle tilanteissa, joissa avun tarpeessa oleva henkilö ei muulla tavoin tunne tai tiedä asian hoitamiseen sopivaa, parasta mahdollista juristia. Mutta silloin, kun hänellä on tällainen henkilö tiedossa, on täysin tekopyhää väittää, että avun tarvitsijan tulee omassa oletetussa tietämättömyydessään kääntyä jonkun luvan saaneen lakimiehen puoleen, joka kokemuksensa ja koulutuksensa puolesta ei yllä lähellekään jo tiedossa olleen juristin tasoa. On turha väittää, että tällaisella karsinoinnilla voitaisiin parantaa avun tarvitsijan oikeusturvaa.

Näillä yleishuomautuksilla teemme joitakin yksityiskohtaisia huomautuksia työryhmämietinnön eri lausumista.

s. 21    Asianajajien ja muiden lakimiesten lukumäärät

Työryhmämietinnössä ilmoitetaan asianajajien lukumääräksi vuoden 2008 osalta 1.848. Vuodelta 2006 peräisin olevana tietona esitetään, että lakiasiaintoimistoissa työskenteleviä lakimiehiä oli laskettu olevan kaikkiaan 486. Lukemat ovat eri vuosilta, mutta ne antavat muutoinkin oikeudenkäynneissä esiintyvien lakimiesten lukumäärästä aivan virheellisen kuvan. Monet oikeudenkäyntiavustajina toimivat asianajajaliiton ulkopuoliset lakimiehet eivät käytä ammatissaan lakiasiaintoimiston nimikettä lainkaan, vaan esiintyvät oikeudessa oppiarvoaan vastaavalla ammattinimikkeellä. Muistettakoon professori Erkki Aurejärvi ns. tupakkaoikeudenkäyntien vetäjänä tai edesmennyt professori Hannu Tapani Klami urheilun doping-asioista jne. Tällaiset henkilöt eivät tarvitse eivätkä yleensä käytä mainittua lakiasiaintoimiston nimikettä, vaikka toimivatkin asiamiehinä vaativissakin oikeudenkäynneissä. Yleinen käsitys on, että asianajajien lukumäärä on noin 10 % oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneista lakimiehistä. Yhtä yleinen käsitys on se, että muita lakimiehiä kuin asianajajia esiintyy oikeudenkäynneissä noin kaksinkertainen määrä. Tältä osin mietintö näyttäisi antavan lupajärjestelmän vaikutusten laajuudesta virheellisen kuvan.

s. 23    ”Lainsäädännössä ei ole määritelty lakiasiaintoimistojen omistajille tai niissä työskenteleville lakimiehille erityisiä kelpoisuusehtoja.

Jos tarkoitetaan toimistossa työskentelyä sellaisenaan, niin ihan sama pätee asianajotoimistojenkin suhteen. Mietintö tähtää kuitenkin oikeudenkäynneissä esiintymisen tiukennettuun valvontaan ja siellä kelpoisuusehtona on nykyisin oikeustieteen kandidaatin tutkinto, jota nyt sentään voitaneen pitää erityisenä kelpoisuusehtona, koska sen enempää ei koulutuksellisella tasolla edellytetä asianajajiltakaan.

s. 50-51 ”Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisala on osoittautunut   vaikeaselkoiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä artiklan soveltaminen ja sitä kautta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus on ulotettu koskemaan myös eräitä julkisoikeudellisia asioita.  . . .  valituksia, joissa kysymyksenä on ollut asianajajajärjestöjen asianajajiin kohdistama kurinpidollinen menettely.”

Väitetty vaikeaselkoisuus juontuu osaksi siitä tosiasiasta, että kaikissa maissa ei tunneta meillä toteutettua jakoa yleisiin ja hallinnollisiin tuomioistuimiin. Ei kai mietinnössä nyt kuitenkaan siihen viitata, että julkisoikeudellisissa asioissa ei oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ole tarve toteuttaa. EIS 6,1 artikla takaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tällaisista taustoista riippumatta aina, kun yksityisen kansalaisen etuihin ja oikeuksiin vaikuttava oikeudellinen loukkaus voi olla kysymyksessä.[2] Asianajajien kurinpitomenettelyn osalta ihmisoikeustuomioistuin on käsitellyt lukuisia tapauksia, joissa monessa ammattikuntajärjestelyn liian tiukkaa suhtautumista ammatin harjoittamiseen on muutettu. Huomiota on kiinnitetty muun muassa menettelyn sääntelyn puutteisiin, näytön esittämisen vaikeuteen ja menettelyn määrittelemättömään kestoon.[3]

Alaa koskevassa kirjallisuudessa on selkeästi todettu, että silloin kun kurinpidolliset ratkaisut koskevat ammatin harjoittamisen oikeutta tai sen peruuttamista, ratkaisut kuuluvat Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan alaisuuteen.[4]

Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ensimmäisen kappaleen ohella kurinpitomenettelyyn on katsottu voitavan soveltaa myös artiklan 2-3 kappaleiden säännöksiä, jotka sanamuotonsa puolesta käsittelevät rikosasioita. Mikäli kurinpitomenettelyssä annetun päätöksen sisältönä on rangaistuksen luonteinen seuraamus kuten erottaminen ammatin harjoittamisesta, myös 2-3 kappaleiden sovellettavuus astuu kuvaan.[5] Tämä näkemys lisää entisestään vaatimuksia esimerkiksi suunnitellun lupalakimiehen erottamisprosessin sääntelyn suhteen, jonka tulee täyttää kaikki normaalin rikosoikeudenkäynnin prosessioikeudelliset vaatimukset.

Työryhmän mainitsema vaikeaselkoisuus selittynee vain sillä, että he eivät ole tutustuneet asiaa koskeviin Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, joita tässä olemme ottaneet esille vain muutamia.

s. 51    ”Johtopäätöksenä voidaan todeta, etteivät Suomea sitovat kansainväliset sopimukset ole ehdottomia siinä suhteessa, että rikosasian syytetyllä tai muulla oikeudenkäynnin asianosaisella olisi aina oikeus itse valita sopivaksi katsomansa oikeudenkäyntiasiamies tai –avustaja. Valtiolla on oikeus, asettamalla oikeudenkäyntiasiamiehelle ja –avustajalle asiallisia kelpoisuusehtoja, rajoittaa sitä henkilöiden joukkoa, josta avustajavalinta on tehtävä. Useissa Euroopan neuvoston jäsenmaissa vallitsevan ainakin osittaisen asianajajamonopolin ei ole katsottu olevan ristiriidassa oikeuden valita avustajansa kanssa.”

Johtopäätös on selkeän tarkoitushakuinen ja suorastaan väärä. Kun vanhakantaisia asianajajamonopoleja esiintyy, niin niiden maiden osalta ei ole otettu sellaista kantaa, että käytetty asiamies olisi pitänyt valita toisin. Tilanne muuttuu aivan toisenlaiseksi, jos nyt ehdotetulla tavalla jonkun avustajaksi nimetyn käyttö estyy tämän uuden järjestelyn kautta. Kuten johtopäätös itsekin toteaa, kelpoisuusehtoja voidaan rajoittaa asiallisesti asetetuilla perusteilla. Nyt on kyse aivan muusta. Eettisten sääntöjen osaamisen ja valvonnan korostaminen todellisen koulutuksen ja kokemuksen unohtaen ei todellakaan ole asiallisesti hyväksyttävä peruste! Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3c-kohdan takaamaa syytetyn oikeutta valita itse avustajansa on Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä pidetty erittäin korkeana ihmisoikeutena. On aivan varmaa, ettei sitä voi loukata jollakin eettisten ohjeiden tulkinnan erimielisyydestä syntyneellä ratkaisulla. 

s. 52              ”2.2.3. Yhdistymisvapaus

. . .  säännöksiin katsotaan positiivisen yhdistymisvapauden lisäksi kuuluvan negatiivisen yhdistymisvapauden, jonka mukaan ketään ei saa pakottaa jonkin yhdistyksen jäseneksi.”

Vaikka ehdotettu lupalakimiesjärjestelmä ei vaadikaan Asianajajaliiton ulkopuolelle jääviä liittymään Asianajajaliiton jäseniksi, mietintö ehdottaa kuitenkin näiden lakimiesten jäävän käytännössä hyvinkin vahvan Asianajajaliiton valvonnan alaisiksi. Se on käytännössä hyvin vaikutuksiltaan lähellä tai jopa sama kuin jos olisi pakotettu liiton jäseneksi. Vaikka mietintö antaa muutoksenhakumahdollisuuden tehtyjen pakotteiden tai erottamisen varalle, niin sanktioita jakavan elimen puolueettomuusvaatimus ei varmastikaan voi tällaisella järjestelyllä toteutua. Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1. kappaleen määräyksiä on sovellettu myös ammatillisiin kurinpitoelimiin.[6] Sama kappale edellyttää, että tällaisen elimen täytyy olla sekä puolueeton että lailla perustettu. Mainitussa oikeustapauksessa vaadittiin myös, että käsittelyn tuollaisessakin  ”tuomioistuimessa” (tribunal) tulee olla julkinen. Lailla perustaminen saattaisi toteutua mietinnön mukaisessa toteutuksessa, mutta puolueettomuus jää kaukaiseksi toiveeksi.

Mietinnössä ei esitetä mitään määräaikoja sille, missä ajassa mahdolliset luvanvaraisuuteen liittyvät asiat tulisi ehdotetuissa elimissä ratkaista. Tapauksessa König v Saksa, jossa oli kysymys lääkärinoikeuksien ja klinikan pitämisen oikeuksia koskevasta asiasta, Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin katsoi liian pitkän käsittelyn loukanneen lääkärin ihmisoikeuksia.[7]

s. 57    ”Johtopäätöksenä luvan myöntäminen ja erityisesti luvan peruuttamiseen liittyvästä julkisen vallan käytöstä voidaan todeta, vaikka julkisen vallan  käyttämiseen liittyisi tuomioistuinkontrolli, olevan tulkinnanvaraista, olisiko luvan myöntämiseen ja peruuttamiseen liittyvä julkisen vallan käyttö niin merkittävää, että sitä ei voitaisi uskoa kuin viranomaiselle.”

Mietintö mainitsee aivan oikein perustuslain 124 §:n määräyksen, jonka mukaan julkisen vallan käyttöä ei voida antaa muulle kuin viranomaiselle. Mietinnössä mainitaan myös oikealla tavalla YK:n suositus ”United Nations Basic Principles on the Role of Lawyers” ja Euroopan Neuvoston suositus ”Recommendation of Committee of Ministers to member states on the freedom of exercise the profession of lawyer”, joiden molempien työryhmä katsoo edellyttävän yhtenä perusarvoista asianajajien ja asianajajajärjestöjen riippumattomuutta julkisesta vallankäytöstä. Tästä kaikesta mietinnössä päädytään hyvin kyseenalaiseen kaksijakoiseen johtopäätökseen, jossa tätä vallankäyttöä ei pidetä merkittävänä muita elinkeinonharjoittajia kohtaan, mutta erittäin merkittävänä julkisen vallan suuntaan niin, ettei päätösten tekemiseen tarvittaisi viranomaista. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä ammatilliseen valvontaan ja kurinpidollisiin seurauksiin on kuitenkin lukuisia kertoja puututtu ja asiaa on pidetty yhden henkilön toimeentulon edellytyksiin rajusti puuttuvana menettelynä olevan laadultaan sellaista, että siihen on Ihmisoikeustuomioistuimessa saakka puututtu. Tästä tuskin voi vetää sellaista johtopäätöstä, että ehdotetun menettelyn laajentaminen ei olisi merkittävää julkisen vallan käyttöä.

s. 76    ”. . . Nykyinen sääntely merkitsee, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai –avustajana voi toimia juuri yliopistosta valmistunut lakimies, jolla ei mahdollisesti ole lainkaan työkokemusta eikä täydentäviä opintoja. Vertailun vuoksi todetaan, että asianajaja on suorittanut asianajajatutkinnon ja hänellä on valmistumisen jälkeen vähintään neljän vuoden työkokemus, josta vähintään kaksi vuotta asianajotehtävissä.”

Mietinnössä korostetaan äärimmäisyyksiä, jotka voitaisiin poistaa yksinkertaisella säännöksellä, jos niin halutaan. Sen sijaan mietintö sivuuttaa harkiten ne lakimiehet, joilla on pitkä työkokemus ammatissaan ja joilla voi olla myös asianajajan koulutustasoa korkeampi koulutus. Näillä lakimiehillä on useinkin laaja asiakaskunta, jotka ovat voineet pitkään hyväksyä käyttämänsä lakimiehen palvelut. Tällaiset lakimiehet eivät syyllisty asiakkaidensa etujen vastaiseen menettelyyn ja heitä on tarpeetonta verrata juuri valmistuneisiin lakimiehiin. Koulutus sentään myönnetään jonkin verran merkittäväksi, kun työryhmä nostaa asianajajatutkinnon opiskelun veroiseksi suoritukseksi, mikä on sellaisenaan tietenkin karkea ylilyönti. Eettisten sääntöjen oppiminen voi nuoren lakimiehen kohdalla jonkin verran asianajajatutkinnolla parantua, mutta yliopistotasoiseen opiskeluun sitä ei voi lainkaan verrata. Mietintö kuitenkin vaikenee täysin muusta koulutusmahdollisuudesta kuin asianajajatutkinnosta ja tekee sen ilmeisen tarkoitushakuisesti.

s. 77    ”. . . Nykytilan puutteena on sekin, että jokaista asiaa käsittelevän tuomioistuimen täytyy erikseen viran puolesta kontrolloida, että asiamies tai avustaja täyttää kelpoisuusvaatimukset.”

Tässä työryhmä menee jo omien harhakuvitelmiensa johtamana täysin harhaan. Ei tuomioistuimissa mitään erillistä kelpoisuuskontrollia tapahdu sen jälkeen, kun asiamies on ilmoittanut esimerkiksi oikeustieteen kandidaatin tai lisensiaatin taikka varatuomari ammattinimikkeet. Tilanteeseen puututaan vain, jos menettelyssä havaitaan jokin prosessivirhe, mutta sellainen virhe johtaa toimenpiteisiin myös asianajajan kohdalla.

s. 79    ”. . . Asianajajat ja julkiset oikeusavustajat ovat Suomen Asianajajaliiton ja oikeuskanslerin valvonnan alaisia, mutta muita asiamiehiä ja avustajia tämä tai muu vastaava valvonta ei koske. Työryhmän saaman käsityksen mukaan Asianajajaliiton suorittama valvonta on varsin toimivaa. . . .

Muita asiamiehiä ja avustajia koskee lähinnä asioita käsittelevien tuomioistuinten suorittama valvonta, jonka johdosta tuomioistuin voi antaa asiamiehelle tai avustajalle esiintymiskiellon.  . . . ”

Tietenkin asianajajaliitolla on oikeus järjestää jäsentensä valvonta haluamallaan tavalla. Valvonnan toimivuudesta voisi olla vahvastikin toista mieltä. Lähinnä valvonta tapahtuu kannanotoilla tehtyihin kanteluihin. Joitakin toimistotarkastuksia on myös tehty. Sen sijaan mitään automaattista ammatillisen suoritustason valvontaa ei suoriteta. Väite, että muut lakimiehet olisivat tällaisen valvonnan ulkopuolella ei pidä paikkaansa. Kaikki liiton ulkopuoliset lakimiehet ovat kuluttajasuojalain mukaisessa valvonnassa, he ovat korvausvelvollisia virheillään aiheuttamista vahingoista ja rangaistusuhat muun muassa luottamusaseman väärinkäyttämisestä koskevat heitä ihan siinä kuin asianajajiakin.

Väite, että vain muut lakimiehet olisivat tuomioistuimen valvonnan alaisia, ei saa tukea laista. Valvonta koskee myös asianajajia.

s. 88    ”. . . Työryhmä on kuitenkin voinut arvioida sitä vaihtoehtoa, että tuomioistuinasioissa luvan saanut lakimies olisi velvollinen noudattamaan ammattieettistä säännöstöä sekä olisi valvonnan ja kurinpitomenettelyn piirissä myös muissa kuin tuomioistuinasioissa.”

Tässä työryhmä menee selkeästi itselleen asetetun selvitystehtävän ulkopuolelle. Ehdotettu menettely voisi aiheuttaa erittäin pahoja intressiristiriitoja, jossa asianajajaliitossa oleva asianajaja voisi käynnistää valvontamenettelyn vastapuolenaan olevaa ”lupalakimiestä” kohtaan. Jos asianajajaliiton aloiteoikeus valvonnan suhteen on kyseenalaista jo tuomioistuintenkin osalta, niiden ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan nähden se olisi täysin ristiriidassa erilaisten korkeiden periaatteiden kanssa.

s. 89    ”. . . Luontevinta olisi toteuttaa valvonta vastaavasti kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien valvonta nykyisin, jolloin valvovana elimenä toimisi Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta.  . . . Saman ammattieettisen säännöstön tulkinnan tulisi tapahtua samassa elimessä. Muussa tapauksessa eri valvontaelimet saattaisivat päätyä toisistaan poikkeavalle linjalle, vaikkakin muutoksenhaku tapahtuisi samaan tuomioistuimeen. Asianajajaliiton valvontalautakunnalla on myös korkea osaamisen taso ja pitkäaikainen kokemus hyvän asianajotavan valvonnasta. Tämän kokemuksen siirtäminen kokonaan uudelle elimelle ei olisi vaivatonta.”

Asianajajaliiton valvonnan ammatillista tasoa ja pitkäaikaisuutta on syytä epäillä. Tehtävät noissa lautakunnissa vaihtuvat yhtenään eikä kukaan siellä jatka toimessaan kovinkaan pitkään. Ammattitasosta voidaan olla montaa mieltä, sillä mitään pätevyysvaatimuksia ei ole erikseen asetettu. Toiminta tapahtuu pääosin kanteluiden ratkaisemisen kautta – muu aktiivisuus on harvinaista.

Jos ammattieettiset säännöt asetetaan muiden lakimiesten noudatettaviksi, niin on ensinnäkin todettava, että heillä ei itsellään ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa säännösten sisältöön. Nykyiset eettiset säännökset ovat hyvinkin ongelmallisia, sanottakoon esimerkiksi vain asianajajan velvollisuus paljastaa päämiehensä siinä tapauksessa, että tietää tämän puhuvan totuudesta poikkeavasti. Siinä meillä on ihan kotimainen kehitelmä asianajajaliiton jäsenen eettisestä velvollisuudesta. Vaatimus saattaisi johtaa pahaan luottamuspulaan päämiehen kanssa ja se voisi olla myös selkeässä ristiriidassa yleisten ihmisoikeusvaatimusten kanssa. Tämä vain esimerkkinä siitä, mihin ammattieettiset säännöt voivat johtaa.

Joka tapauksessa on täysin välttämätöntä, että asianajajaliiton valvonta ei lainkaan ulotu ”lupalakimiehiin”. Valvontaa ei heihin nähden tarvitse mietinnön kuvaamin tavoin siirtää  minnekään. Tätä varten on perustettava valvontaelin, joka on täysin erillään asianajajaliitosta. Vain siten voidaan välttää erilaisten intressiristiriitojen välittyminen valvonnan nimikkeen avulla.

Itse asiassa siteerattu mietinnön kohta vastaa jo itse omalta osaltaan siihen, mikä tulisi ongelmaksi. Nyt ammattieettisten sääntöjen noudattaminen kuvataan niin vaikeaksi, että olisi pelättävissä valvonnan johtavan erilaisiin linjasta  poikkeaviin ratkaisuihin. Tässä ollaan jälleen jonkinlaisessa hurmostilassa eettisten sääntöjen merkittävyyden suhteen. Tottahan nyt nuo säännöt täytyy laatia niin yksiselitteisesti, että mitään tällaisia linjaratkaisuja ei tarvita. Ei tämä ole jääkiekkoa, jalkapalloa tai muuta urheilua, joiden yhteydessä puhutaan usein ”tuomarilinjasta”. Nyt on kysymys paljon vakavammasta asiasta, jossa on kysymyksessä ammatinharjoittamisen oikeus ja –harjoittajan toimeentulo. Ellei yksiselitteisten eettisten sääntöjen luominen onnistu, koko niiden valvontahankkeesta tulee pikaisesti luopua. Joka tapauksessa ”lupalakimiehiinkin” ulottuvien sääntöjen linjaratkaisut on saatava viranomaistaholta, esimerkiksi tuomioistuimilta muutoksenhakuprosessien yhteydessä. Valvonnan erottaminen asianajajaliitosta on siten täysin välttämätöntä, jos ehdotettuun menettelyyn ylipäätään mennään.

Edellä on jo selvitetty, että ammatinharjoittamisen oikeudesta erottamista pidetään Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä luonteeltaan rangaistuksen luotoisena ja siten tällaisen seuraamuksen on katsottu kuuluvan esimerkiksi Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1-3 kappaleiden sovellusalaan kuuluvana. Tämä tarkoittaa sitä, että erottamismenettelyn tulee täyttää kaikki ne vaatimukset jotka ihmisoikeussopimus asettaa normaalille rikosoikeudenkäynnille. Tämä koskee niin "tuomioistuimen" organisaatiota kuin myöskin esimerkiksi käsittelyn nopeutta, adversiaalisuutta, tasapuolisuutta ja julkisuutta. Ja ennen kaikkea, asiasta päättävän tuomioistuimen tulee olla itsenäinen ja puolueeton sekä perustettu ja organisoitu eduskunnan säätämällä lailla. Mietintö ei kuvaa millään tavalla suunnitellun valvonta- ja erottamisprosessin menettelyllisiä yksityiskohtia. Koska tämänkin tuomioistuimen tulee olla lailla perustettu, niin ilman sitä koskevaa määrittelyä suunniteltu menettely ei voi toteuttaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Jo ensimmäinen päätös sellaisessa "tuomioistuimessa" johtaisi valituksen jälkeen ihmisoikeusloukkauksen toteamiseen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa.

Tapauksessa Campbell ja Fell v UK  Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin täsmensi tuomioistuimen itsenäisyyden määritelmää todeten arvioinnissa kiinnitettävän huomiota jäsenten nimitystapaan, heidän nimityksensä kestoon, ulkopuolisten vaikutusten olemassaolon merkitykseen ja yleiseen näkemykseen toimielimen itsenäisyydestä.[8] Tarkan ja tuoreen analyysin tuomioistuimen itsenäisyyden ja puolueettomuuden käsittelistä voi lukea muun muassa kirjasta David Harris, Michael O'Boyle ja Colin Warbrick "Law of the European Convention on Human Rights", jossa itsenäisyyden ja puolueettomuuden käsitteet esitetään perusteellisesti.[9] On aivan selvää, että työryhmän mietinnössä ei ehdotetun valvontalautakunnan tuomioistuinasemaa ole järjestelty ja organisoitu lähimainkaan sillä tarkkuudella, jota on edellytettävä.

s. 96    ”4.1.3. Taloudelliset vaikutukset asianajopalvelujen asiakkaille

Ehdotuksen yleinen taloudellinen vaikutus asianajopalveluiden asiakkaiden kannalta olisi myönteinen. Asianajotoiminnan laatutason paraneminen merkitsisi, että asiakkaille taloudellisestikin merkittävät oikeudenkäynnit tulisivat hoidetuiksi nykyistä varmemmin ja sujuvammin. Heikkolaatuisesta asianajosta saattaa pahimmillaan seurata oikeudenmenetyksiä asianosaisille,”

Tämän johtopäätöksen merkityksestä olemme vahvasti toista mieltä. Uudistus tulee rajoittamaan kilpailua ja sitä kautta se tulee nostamaan jo nykyisinkin korkeaksi kohonneiden oikeudenkäyntikulujen määrää. Nimenomaan asianajotoimistojen kohdalla kehitys näyttää kulkevan yhä suurempia yhteisöjä kohden ja tavanomaisia ovat jo kymmeniä, jopa yli sata lakimiestä käsittävät toimistot. Nämä toimistot esittävät kulujen korvausperusteina 400-500 euron tuntihintaan perustuvia laskutuksia ja kilpailun rajoittaminen ilman muuta lisäisi heidän mahdollisuuttaan saada lisää asiakkaita. Se olisi erittäin epätoivottavaa kehitystä. Asianajajaliitto ei näytä koskaan voimakkaasti puuttuneen mainitun tasoiseen laskutukseen, ainakaan se ei siitä julkisesti tiedota.

Kuten olemme edellä jo todenneet, ehdotus ei mitenkään parantaisi tai poistaisi niitä virheitä, joita tavataan asianajajaliiton omien jäsenten virheiden ja laiminlyöntien seurauksena. Mietintö on tältä osin täysin yksipuolinen ja olettaa koko ajan, että virheitä tapahtuu vain muiden lakimiesten harjoittamassa toiminnassa.

s. 98    ”Ehdotusten toteutumisella olisi myönteisiä vaikutuksia viranomaisten toimintaan. Oikeudenkäyntiasiamiesten ja –avustajien työn laadun kohoaminen helpottaa tuomioistuinten ja syyttäjien työtä, ja sitä kautta parantaa oikeudenhoitoa.”

On ihan selvä, että oikeudenkäyntiasiamiesten ja –avustajien työn laadun parantuminen saattaa edistää asioiden käsittelyä tuomioistuimissa. Virhe tässä on kuitenkin siinä, että ehdotettu järjestely ei työn laatua paranna. Eettisillä ohjeilla ja niiden noudattamisella on erittäin vähäinen merkitys tuomioistuinasioiden sujuvuuteen ja työmäärään nähden. Todellinen ammattitaito kehittyy vain kokemuksen ja koulutuksen kautta työtä tekemällä, olipa kysymyksessä asianajaja tai liiton ulkopuolinen lakimies. Vain tällainen ammattitaito voi edistää asioiden käsittelyä viranomaisissa.

Sen sijaan liittyminen Asianajajaliittoon tai lupajärjestelmään ei kohenna ammattitaitoa. Liittyminen ei siten voi edistää asioiden käsittelyä tuomioistuimissa tai muissakaan viranomaisissa. Väite tästä on jälleen osoitus työryhmän asenteellisuudesta.

s. 99    ”Luvan saisi kuitenkin varsin helposti, . . . ”

Tässä sitten koko jutun tärkeys! Olennaisinta on siis vain saada käyntiin muutoin jo historiaan vajonnut ammattikuntajärjestelmä, jossa vahvemmat toimijat voivat päättää muiden jäsenten velvoitteista. Sellainen valtapeli ei edistä oikeusvarmuutta eikä myöskään luo etuja oikeudellisia palveluja tarvitseville kansalaisille.

Yksittäisiin virheisiin ja ammattitaidon puutteisiin pitää puuttua. Se ei kuitenkaan onnistu ehdotetun valvontakoneiston avulla, josta näyttäisi puuttuvan niin puolueettomuus kuin korkea ammattitaitokin. Niin kauan kun asianajajaliitolla itsellään ei ole jäsenilleen asetettua pakkoa jatko- tai kertauskoulutukseen, asianajajaliiton on turha puhua muiden lakimiesten ammattitaidon puutteesta.
 
Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK ry on antanut lausuntonsa myös työryhmälle ennen työryhmän työn päättymistä. Näyttää siltä, että joitakin esittämiämme näkemyksiä on mietinnössä otettu huomioon. Paljon huomautuksia on kuitenkin myös sivuutettu, joten katsomme tarpeelliseksi liittää mukaan myös aikaisemman lausuntomme samasta asiasta.

Eettisten sääntöjen nostaminen esimerkiksi korkeampien oikeustieteellisten tutkintojen edelle merkittävyydessä on kyllä täydellinen alilyönti ja harha työryhmän mietinnössä. Oikeudenkäyntiavustajien ammattitaitovaatimus on jo lakiin kirjoitettuna vaatimuksena oikeustieteen kandidaatin tutkinnon muodossa. Nyt tämän minimitason koulutusvaatimuksen omaavat lakimiehet haluavat liiton jäsenyyden kautta koko ammatinharjoittamisen oikeuden pelkästään itselleen tai omaan kontrolliinsa.

Palaaminen historiallisiin ammattikuntajärjestelyihin ei ole nykypäivää eikä mitään merkittäviä perusteluja ole esitetty ehdotuksen tueksi. Monin sanallisin kuvioin toteutetussa hankkeessa on kuitenkin pohjimmiltaan kysymys vain Asianajajaliiton ja asianajajien statuksen kohottamiseen tähtäävästä toiminnasta muiden, jopa korkeammin koulutettujen lakimiesten joutuessa mietinnön maalitauluksi.

Mitään todella konkreettista syytä ei tavoitteelle mainita ja kokonaan unohdetaan, että nykytilassa ongelmia oikeudenhoidossa aiheuttavat ammatillisesti heikot osaajat – olivatpa ne sitten Asianajajaliiton jäseniä tai eivät.

Rovaniemellä 2.2.2010

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto – EOK ry

Jarmo Juntunen

toiminnanjohtaja



[1] Niille, jotka haluavat tutustua meillä toteutuneeseen, ammattikuntalaitoksen lopettamiseen johtaneeseen kehitykseen suosittelemme tutustumista väitöskirjaan: Jukka Kekkonen “Merkantilismista liberalismiin” (Vammala 1987).

[2] ks. lääkärinoikeuksien myöntämistä koskenut tapaus König v Germany, 31.5.1978, p. 94. "In these conditions, it is of little consequence that here the cases concern administrative measures taken by the competent bodies in the exercise of public authority.  Neither does it appear pertinent that, under the law of the State concerned, it is for administrative courts to give the decision on these cases and to do so in proceedings which leave to the court the responsibility for the investigation and for the conduct of the trial.  All that is relevant under Article 6 para. 1 (art. 6-1) of the Convention is the fact that the object of the cases in question is the determination of rights of a private nature."

[3] H  v  Belgium, 30.11.1987  (1/1986/99/147), p. 53. " --- In the first place, it was very difficult for the applicant to adduce appropriate evidence of the "exceptional circumstances" which might, in law, have brought about his restoration to the roll and, more generally, to argue his case with the requisite effectiveness; in particular, neither the applicable provisions nor the previous decisions of the councils of the Ordre gave any indication of what could amount to "exceptional circumstances" (see paragraph 30 above).

   At the same time, he had cause to fear that there was some risk of being dealt with arbitrarily, especially as there was no provision allowing him a right of challenge (cf. the Le Compte, Van Leuven and De Meyere judgment previously cited, Series A no. 43, pp. 16 and 25, §§ 31 and 58) and as the Antwerp Bar did not have any internal rules of procedure (see paragraph 31 above)."

[4] ks. esim. Richard Clayton ja Hugh Tomlinson "The Law of Human Rights" (Oxford 2000), s. 717: "It is well established that Article 6 applies to disciplinary proceedings affecting the professions when the right to practice is in issue".)

[5] ks. esim. P. van Dijk ja G.H.J. van Hoof "Theory and Practice of the European Convention on Human Rights" (Haag, 1998) s. 416: "... penalties, which are not compensatory in nature, but are of a punitive character, such as fines or disqualification, give the proceedings a criminal character for the purpose of Article 6. In our opinion the same approach should be followed with respect to disciplinary penalties: if they are of a clearly punitive character which makes them similar to criminal sanctions as to their nature and effect, there would seem to be no convincing reason why their imposition should not, in the final resort, be subjected to a judicial review that fulfills the reqiurements of Article 6."

[6] ks. esim. Le Compte, Van Leuven ja De Meyere v Belgia  (1981)

      ”FOR THESE REASONS, THE COURT

1.        Holds by fifteen votes to five that Article 6 par. 1 (art. 6-1) of the Convention was applicable in the present case;

2.    Holds by sixteen votes to four that there has been a breach of  the said provision in that the applicants' case was not heard publicly by a tribunal competent to determine all the aspects of the matter;  . . . ”

[7] ks. König v Germany, 31.5.1978, p. 111. "In an overall assessment of the various factors and taking into account what was at stake in the proceedings, namely, Dr. König's whole professional livelihood, the Court considers that, notwithstanding the delays attributable to the applicant's behaviour, the investigation of the case was not conducted with the necessary expedition. - - - - -

         Accordingly, the Court considers that in this case the "reasonable                       time" stipulated by Article 6 para. 1 (art. 6-1) of the Convention was exceeded.

[8] ks. Campbell and Fell v  the United Kingdom, 28.6.1984, (no. 7819/77; 7878/77), p. "78. In determining whether a body can be considered to be "independent" - notably of the executive and of the parties to the case, the Court has had regard to the manner of appointment of its members and the duration of their term of office, the existence of guarantees against outside pressures (see the Piersack judgment, 1982) and the question whether the body presents an appearance of independence. (ilman kaikkia tekstin viittauksia)

[9] ks. David Harris, Michael O'Boyle & Colin Warbrick "Law of the European Convention on Human Rights" (Oxford 2009) s. 284 - 297.

 

 

 

 

 

 

 

(EOK-viestintä)

 

 

 

 

 

 
Vastuuttomuus, ammattitaidottomuus ja elitismi oikeusturvan esteenä Tulosta Sähköposti

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut kymmeniä tuomioita Suomelle liian pitkistä oikeudenkäynneistä. Oikeusministeriössä yritetään keksiä keinoja oikeudenkäyntien lyhentämiseksi. Yleisesti on hämmästelty ehdotusta, jossa tuomio voisi alentua rahalla tai rikoksen tunnustamisella, joilla tuomioistuinten ruuhkat joidenkin mielestä helpottuisivat. Yle1:n A-Talk -ohjelmassa (26.11.2009) käsiteltiin näitä ongelmia ja kysyttiin, palauttavatko tällaiset toimet Suomen takaisin oikeusvaltioiden joukkoon?

EOK:n mielestä on positiivista ja huomionarvoista, että viranomaisissa ja valtaapitävissä on tahoja, jotka myöntävät julkisesti kansalaisten oikeusturvaongelmien olemassaolon. Tärkeä askel ongelmien poistamiselle, ennaltaehkäisylle ja kansalaisten oikeusturvan parantamiselle on, että ongelmat tunnistetaan ja tunnustetaan. Mainitussa A-Talk -ohjelmassa raapaistiin kuitenkin vain kevyesti pintaa tai nähtiin pieni palanen jäävuoren huipusta.

 

EOK haluaa tuoda tähän keskusteluun mukaan viranomaisten piittaamattomuuden perus- ja ihmisoikeuksia kohtaan. Kaikki poliisit, syyttäjät ja tuomarit eivät edes tunnista niitä. Lakia soveltavilta virkamiehiltä puuttuu lähes kokonaan sellainen päättelyä ja päätöksentekoa koskeva koulutus, jolla päätöksenteon yleisiä virhetaipumuksia voidaan vähentää. Tosiasiassa suomalaista viranomaispäätöksentekoa leimaa ammattitaidottomuus. 

 

Yksi väärä päätös voi tuhota ihmisen elämän ja usein myös hänen lähipiiriään. Kuitenkin yhä useammin päätöksiä tekevät ovat etääntyneet siitä todellisuudesta ja niistä seurauksista, joita virheellinen päätöksenteko aiheuttaa.

 

Suomalaisen oikeuskäytännön mukaan lain rikkomisella on yleensä joitakin seurauksia. Myös Euroopan ihmisoikeussopimus on lakina voimassa. Yli 100 tuomiota Suomelle Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta ei ole johtanut yhdenkään näistä vastaavien virkamiesten osalta syytteeseen tai mihinkään muuhunkaan tuntuvaan toimenpiteeseen. Sen sijaan pk-yritysten vastuuhenkilöiltä nämä samat ihmisoikeusloukkaajavirkamiehet saattavat tuhota elämän edellytykset yrityksen pienenkin virheen vuoksi.

 

Muutkaan viranomaisten virheet ja väärinkäytökset eivät johda niiden tekijöiden suhteen juuri koskaan mihinkään tuntuviin seurauksiin. Korkein oikeus on katsonut tuomarin omaksi edukseen tekemät useat väärien tietojen merkinnät tuomioistuimen rekisteriin mitättömäksi sakkoasiaksi, vaikka oikeuskansleri oikeutetusti vaatii viran menetystä.  

 

Kansalaisten yhdenvertaisuuden periaate ei toteudu lakia soveltavan virkamiehistön ja heidän vallankäyttönsä kohteiden suhteen. Oikeusministeri Tuija Braxin työryhmän ehdotuksen toisivat samanlaisen elitistisyyden ja epäyhdenvertaisuuden myös oikeuspalveluiden tarjontaan.

 

 

Uusien suunnitelmien mukaan kaikkia oikeudenkäynneissä toimivia lakimiehiä valvoisi jatkossa Suomen Asianajajaliitto, joka on puhtaasti palvelujen tarjoajien liitto ilman mitään edustusta oikeuspalveluiden käyttäjiltä ja kuluttajilta. Tilanne on sama, jos työnantajien yhdistys asetettaisiin valvomaan työntekijöiden oikeuksia tai kuluttajien oikeuksia valvoisi kauppiaiden liitto. Suomen Asianajajaliiton toiminta "valvojana" edustaa oikeuspalveluiden käyttäjiä ja kuluttajia halventavaa elitismiä.  

 

Asianajaja tai lupalakimies, joka tarjoaa oikeuspalveluja kuluttajille muita paremmilla ehdoilla tai tuo asiakkaiden kohtaamia vääryyksiä esille lavastettaisiin ”hyvän asianajotavan rikkojaksi” tavalla tai toisella. Lukuisat Suomen Asianajajaliiton jäsenet ovat tuoneet tämän yksityisesti EOK:n edustajille esille jo nyt Suomen Asianajajaliiton ”valvonnan” toimintatavoista, mutta koko uran tuhoavan koston pelossa he vaikenevat julkisuudessa tästä, ja toivovat EOK:n pitävän tätä asiaa esillä.

 

Yhä useammat ihmiset ovat EOK:lle ilmaisseet vihaansa sitä tilannetta kohtaan, joka vallitsee viranomaisten toiminnassa ja oikeuspalveluiden tarjonnassa. EOK:n piirissä korostetaan voimakkaasti rauhallisia ja varsinkin väkivallattomia keinoja epäkohtien korjaamiseksi. 

 

Jos vastuuttomuus, ammattitaidottomuus ja elitismi saavat jatkua, syventyä ja laajentua, EOK ei kykene välttämättä enää estämään oikeusmurhan uhrien arvaamattomia reaktioita sorrosta vastaavia henkilöitä kohtaan. 

 

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry.

 
Jarmo Juntunen
toiminnanjohtaja
 
Oikeusturvaloukkaukset aiheuttavat vahinkoa yksilöille, yrityksille ja yhteiskunnalle Tulosta Sähköposti

EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntusen juhlapuhe:

8.8. 2009 klo. 13.00

 

Oikeusturvaloukkaukset aiheuttavat vahinkoa yksilöille, yrityksille ja yhteiskunnalle

 

Suomen johtava oikeusturvajärjestö EOK täyttää viisi vuotta. Nämä vuodet ovat osoittaneet oikeusturvan edunvalvontajärjestön tarpeellisuuden Suomessa. EOK:n jäsenistö koostuu henkilö- ja yhteisöjäsenistä. Nykyään jäsenpalvelujen piiriin kuuluu jo satoja tuhansia suomalaisia. Jäsenistö on jatkuvassa kasvussa. 

  

EOK on pelastanut yksilöitä, perheitä ja yrityksiä vakavilta tuhoilta

EOK on puolustanut jäsentensä laillisten oikeuksien toteutumista perustamisvuodestaan 2004 lähtien.  EOK antaa pyynnöstä ohjeita ja neuvoja; seuraa ja valvoo viranomaistoimintaa, ja välittää luotettavaa asiantuntija-apua jäsenistölleen. EOK:lla on kumppaninaan lähes 200 eri oikeusalojen asiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla.  

Huoli oman oikeusturvan toteutumisesta hallitsee ihmisten mieliä. Kun kansalainen kokee oikeusloukkauksen, hän ei välttämättä edes tiedä tai huomaa sitä. Yksin on vaikeaa puolustautua oikeusloukkaajia vastaan, ja pelko on oikeusturvan toteutumisen suurin riski. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta ja ainutkertaisesta elämästä, joka meille kaikille on suotu. Oikeusloukkauksen seurauksena kuitenkin monen elämä lähes pysähtyy tai tuhoutuu. Mitä ilmeisimmin, olemme kuitenkin kyenneet pelastamaan yksilöitä, perheitä ja yrityksiä vakavilta seuraamuksilta. Siitä huolimatta syyttömiä tuomitaan Suomessakin.

Oikeusloukkauksilla voidaan aiheuttaa yksilöille, heidän perheilleen ja yrityksille vakavaa vahinkoa, jota ei edes rahalla kyetä korvaamaan. Samalla oikeusloukkaukset syventävät kriisiä yhteiskunnassa, jonka seurauksena kansantalouteemme kohdistuu erittäin suuria kustannuksia. Oikeusloukkauksien seurauksia on vaikeaa tarkkaan arvioida rahassa, mutta niiden uskotaan aiheuttavan varovaisesti laskettuna julkiselle taloudelle useiden miljardien lisämenoja vuosittain.

 

Jatkuvasti kasvava valitusten ja kanteluiden määrä syö hallinnon resursseja. Lisäksi jatkuva toiminnan kehittäminen, tuottavuusohjelmat ja lainsäädännön kehittämistyön jälkeenjääneisyys yhdessä laintulkitsijan puutteellisen ammattitaidon kanssa lisäävät oikeusturvariskejä. Onkin oikeutettua kysyä hallinnon motiiveista.

 

Lisätäänkö huonolla hallinnolla tietoisesti kustannuksia ja sitten perustellaan omien resurssien vahvistamistarpeita tuottavuustavoitteiden vuoksi? Samalla aiheutetaan tietoisesti oikeusturvaongelmia syyttömille kansalaisille. EOK ja monet oikeusoppineet oikeusministeriötä myöten ovat todenneet, että Suomessa havaittu huonon hallinnon toiminta on häpeällistä. Häpeästä huolimatta virkamies nukkuu edelleenkin yönsä hyvin, mutta kansalainen saa kärsiä. Miksi ei haluta tunnistaa ja tunnustaa näin suurta yhteiskunnallista ongelmaa?

 

Suomalainen oikeusvaltio on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettamilla tuomioilla maineen ihmisoikeusrikosvaltiona. Suomi on myös monen oikeusoppineen mielestä oikeusvaltioiden takarivissä. Lisäksi EOK:n ja Euroopan komission tekemien tutkimuksien tulokset paljastavat oikeusloukkauksien uhrien suuren määrän Suomessa. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton barometrit ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportit kertovat myös karua kieltään hallinnon rapautumisesta ja kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun vastaisesta toiminnasta.   

EOK vahvistaa oikeusturvatyön resursseja

Oikeusturvan edunvalvontatyö ja sen jatkuva kehittäminen on tärkeää nyt ja tulevaisuudessa. Se on arvokasta työtä, josta on hyötyä jäsenistölle ja samalla koko yhteiskunnalle. Jäsenistö on EOK:n tärkein voimavara. Järjestö on kasvanut ilman merkittäviä taloudellisia panostuksia suurimmaksi kansalaisten oikeusturvajärjestöksi Suomessa.

 

Kasvavan järjestön jäsenistön palvelujen tarve kasvaa Suomessa koko ajan. Jäsenyys EOK:ssa on tärkeä ja luonnollinen askel ihmisille, yrityksille ja muille yhteisöille. EOK:n suurin yhteisöjäsen MTK on liittymisellään osoittanut halunsa turvata ja edistää oman järjestönsä ja jäsenistönsä oikeusturvan toteutumista. EU:n jäsenmaista ja sen lähialueilta on ilmaistu yhteistyön tarve vastaavanlaisen toiminnan organisoimiseksi kyseisten valtioiden alueella.

 

Suomalaisina tiedämme, että oikeusloukkaukset ja syrjäytymiskierre on estettävä, sillä niiden taakka on raskas kantaa, niin inhimillisesti kuin kansantaloudellisesti. Vahvempi EOK kykenee paremmin puolustamaan ja valvomaan jäsenistönsä laillisten oikeuksien toteutumista. EU-lainsäädännön vaikutukset asettavat järjestön toiminnalle myös omat kasvavat haasteensa. 

Järjestö osoittaa nöyrän kiitoksensa koko jäsenistölle sekä kaikille pyyteetöntä aitoa oikeusturvatyötä tekeville vapaaehtoisille. Toimintavuosien aikana EOK on myöntänyt kunniajäsenyyksiä kansalaisille, jotka ovat tehneet merkittävää oikeusturvatyötä. Olemme hyvin kiitollisia ja ylpeitä siitä, että nämä henkilöt ovat vastaanottaneet tämän kunniajäsenyyden. He tukevat ja vahvistavat merkittävällä tavalla järjestön oikeusturvatyötä ja sen yhteiskunnallista arvostusta.  Kiitämme myös EOK:n kaikkia yhteistyökumppaneita.

”Elämä ei ole arpapeliä” on EOK:n juhlavuoden kampanjaviesti. Järjestömme haluaa herättää kansalaiset siihen todellisuuteen, että oikeusturvaloukkauksen voi kohdata kuka tahansa, milloin tahansa ja mistä tahansa. Siksi on erityisen tärkeää kannustaa ihmisiä järjestäytymään oikeusturva-alalla. EOK tekee oikeusturvatyötä Suomessa pienen ihmisen puolesta.

 
EOK-viestintä
 
Luottamuksensuojan tulisi toteutua paremmin Tulosta Sähköposti

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK esittää maaseutuelinkeinojen rahoituslakiin muutosta, joka estäisi jatkossa puhtaasti viranomaisen virheestä johtuvan yritystukien takaisinperinnän. Myös mahdollisuudet takaisinperinnän vanhentumisajan lyhentämiseen pitää selvittää.

Viranomaisen virheestä johtunut tukien takaisinperintä on kohdistunut kymmeniin maaseutuyrittäjiin lähinnä Uudellamaalla. He ovat joutuneet palauttamaan vuosina 2002-2004 maksetut liian suuret yritystuet.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan yrittäjien olisi kohtuudella pitänyt tietää voimassa olevat tukitasot. Korkein hallinto-oikeus ei muutenkaan kohtuullistanut takaisinperittävän tuen määriä.

EU-asetus kuitenkin sallisi takaisinperinnästä luopumisen, kun kyse on viranomaisen virheestä. Tällä tavalla toteutetaan luottamuksensuojaa. Luottamuksensuoja hallinnossa tarkoittaa sitä, että vilpittömässä mielessä olevalla henkilöllä on oikeus luottaa viranomaisten ohjeisiin sekä viranomaisen noudattamaan käytäntöön.

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry ei voi pitää tehtyjä takaisinperintäpäätöksiä kestävinä luottamuksensuojan kannalta. Koska Korkein hallinto-oikeus ei kunnioita luottamuksensuojaa ainakaan ilman sitä toteuttavaa yksityiskohtaista lainsäädäntöä, on luottamuksensuoja siten kirjoitettava yksityiskohtaisemmin lainsäädäntöön.

EOK:n havaintojen mukaan luottamuksensuojaa toteutetaan monella hallinnon sektorilla hyvin heikosti. Siten on aihetta pohtia myös laajaa luottamuksensuojan yksityiskohtaista toteutusta eri hallinnon aloja koskevassa lainsäädännössä.

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry.

 
Jarmo Juntunen
toiminnanjohtaja
 
 
(190709)
 
WinCapita esitutkinta ja syyteharkinta Tulosta Sähköposti

Suuri joukko WinCapitan jäseniä on pyytänyt minua välittämään muulle jäsenistölle ja yleisölle tiedoksi, että WinCapitan esitutkintaan ja siihen liittyvien vakuustakavarikkojen ja syyteharkinnan suhteen ollaan tekemässä perusteellista selvitystä tutkinnan laillisuudesta.

Tähän mennessä on tuotava esiin ensinnäkin se, että mikään seikka WinCapitan suhteen ei viittaa siihen, että kyseessä olisi ns. pyramidihuijaus. Yksikään jäsen ei ole saanut toisen jäsenen sijoituspanoksesta osuuksia. Pitkäaikaisten 6 kk sijoitusten tuottamista mahdollisista voitoista sponsorit ovat voineet saada osuuden, mutta vain tuotosta.

Toimiakseen WinCapitassa jäsenet ovat joutuneet avaamaan pankkitilejä Nordea Pankki Oyj:ssä, englantilaisessa Moneybookers nettipankissa ja myös sijoitus- ja osuustilien nimikkeillä kulkeneet tilit panamalaisen Worldwide Investments Corporation Ltd:n käyttämässä nettipankissa. Näillä tileillä oleviin rahoihinsa jokaisella jäsenellä on ollut itsenäinen määräämisvalta eikä kukaan muu jäsen tai WinCapita ole kertonut, että yksittäisen jäsenen varoja olisi vastoin hänen tahtoaan käsitelty näillä tileillä milloinkaan niin kauan, kuin tilien käyttämiseen tarvitut sivustot olivat avoinna.

7.3.2008 sivustot kuitenkin suljettiin eivätkä jäsenet ole sen jälkeen voineet käyttää tileille jääneitä varojaan. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, kenen toimesta sivustot suljettiin. Se kuitenkin tiedetään, ettei sivustojen sulkeminen ole tapahtunut Suomessa olevan jäsenistön toimesta. Näin ollen, jos sivustojen sulkemiseen liittyy jokin rikos, Suomessa olevat jäsenet eivät voi olla siitä vastuussa.

Sivustojen ollessa toiminnassa jäsen saattoi avaamaltaan osuustililtä tehdä oman päätöksensä mukaisesti sijoituksia WinCapitan ja Worldwide Investments Corporation Ltd:n tarjoamiin osakkeisiin, myöhemmin lisensseihin. Sijoitukset olivat määräaikaisia ja niiden tuotto tilitettiin sijoitusajan kuluttua umpeen. Lisenssien alkuperäinen sijoitusaika oli 6 kk, mutta jäsenet saattoivat myydä lisenssejä toisilleen, jolloin sijoitusaika saattoi olla lyhyempi. Lisenssit merkittiin nopeasti loppuun ja niiden avulla WWIC yhtiö hankki 10 miljoonan euron sijoituspääoman käytettäväksi kansainvälisessä sijoitustoiminnassa.

Sijoitukset osakkeisiin/lisensseihin eivät millään tavalla näytä eroavan normaalista sijoitustoiminnasta.

Lisenssien tultua täysimääräisesti merkityksi jäsenet alkoivat käydä WinCapitan puitteissa erityisessä lisenssipörssissä niiden kauppaa keskenään. Alunperin 1 euron kappalehintaan myytyjä osakkeita/lisenssejä myytiin niiden hyvän tuoton vuoksi lopulta jopa yli 20 euron kappalehinnasta.

Jäsenten välinen osakkeiden/lisenssien kauppa on normaalin tuntuista, täysin sallittua arvopaperikauppaa, jossa ei käsitykseni mukaan voi olla mitään rikosoikeudellisesti arvosteltavaa.

KRP on ilmoittanut, että toistaiseksi on takavarikoitu jäsenten Suomessa olevaa omaisuutta 19 miljoonan euron arvosta. KRP ilmoittaa kuitenkin pyrkivänsä takavarikoimaan jopa 100 miljoonaan euroon nousevan määrän jäsenten omaisuutta. Tällaisen mitoitus on selvästi yli sen pääomanmuodostuksen, jolla WWIC sai haltuunsa 10 miljoonan euron alkupääoman. Sen yli menevät kaupat ovat pääasiassa jäsenten keskinäistä lisenssipörssissä tehtyjä arvopaperikauppoja, joiden ei pitäisi lainkaan kuulua rikostutkintaan.

Näyttää siltä, että KRP laskee kaikki jäsenistön nettipankkeihin kulkeneet ja sieltä tulleet rahavirrat rikollisen toiminnan piiriin kuuluviksi. Se näyttäisi valtavalta arviointivirheeltä. Jäsenten keskinäisillä kaupoilla ja niihin käytetyillä varoilla ei tietenkään voi olla minkäänlaista rikosoikeudellista moitittavuutta.

Sen lisäksi jäsenet ovat maksaneet tileiltään täysin muuhun kaupankäyntiin liittyviä kauppahintojen maksuja, suorittaneet keskinäisiä velkojaan jne. Näitä ei tietysti myöskään saa laskea WinCapitan toimintaan liittyviksi maksuiksi ollenkaan, vaan ne ovat aivan normaalia pankissa tapahtuvaa rahaliikennettä.

On olemassa suuri vaara siitä, että suoritetuilla takavarikoilla on valtavasti loukattu kansalaisten omistusoikeuden suojaa koskevia perusoikeuksia. Huolta tästä lisää se, että tähän päivään mennessä ei ole esitetty yhtäkään syytettä eikä yhtäkään täsmällistä teonkuvausta, ei epäillyn rikoksen tekopaikkaa eikä tekoaikaa eikä tietoa ole asianomistajistakaan, jotka vaatimuksia ovat esittäneet.

KRP:n viimeisin tiedote kehottaa tekemään rikosilmoituksia viimeistään 15.6.2009 mennessä uhalla, että sen jälkeen syyttäjät eivät mahdollisesti voi enää ajaa asianomistajien korvausvaatimuksia. Ilmoitus on varsin erikoinen. Ensinnäkin KRP pyytää tekemään rikosilmoituksia kuvaamatta, mikä rikos asiassa on tapahtunut. Sen lisäksi korvausvaatimusten ajaminen kuuluu rikosprosessissa asianomistajille, ei syyttäjille. Mikään rikosilmoitusten tekemiseen asetettu aikaraja ei myöskään lisää tai kavenna asianomistajan puhevaltaa rikosprosessissa. Puhevalta korvausvaatimusten esittämiseen joko on tai sitten ei ole olemassa.

Jäsenistö kaipaa KRP:ltä täsmällistä rikoksen teonkuvausta. Ellei sitä vieläkään jo 1,5 vuotta jatkuneen tutkinnan jälkeen esitetä, niin pelkän rikosnimikkeen varassa tapahtuvat vakuustakavarikot lähestyvät täysin mielivaltaisia menettelytapoja.

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry.

Ilkka Pitkänen
OTL, VT, Ekonomi
EOK:n liittohallituksen jäsen
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 1 - 9 / 16

* Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -EOK ry on kansalaisten ja yrityksien riippumaton ja puolueeton oikeusturvan edunvalvontajärjestö, joka on perustettu vuonna 2004.

Miksi EOK:n kannattaa liittyä 

* vahvistat ja edistät jäsenyydelläsi tärkeää oikeusturvatyötä
* saat oikeusturvaneuvontaa, ohjausta ja koulutusta kaikilla oikeusaloilla * saat jäsenpalvelun kautta ammattitaitoista ja luotettavaa asiantuntija-apua
* saat jäsenpalvelun kautta EOK:n seurannan ja valvonnan omaan oikeusturva-asiaasi
* saat oikeusturva-asiasi osaksi EOK.n laajempaa kollektiivista oikeudellista edunvalvontaa
* kehität ja ajantasaistat osaamistasi laillisten oikeuksiesi puolustamiseksi
* verkostoidut muiden jäsenten kanssa ja voit osallistua erilaisiin vertaistukiryhmiin

 

Säilytä EOK-jäsenyys
 
*EOK:n tutkimuksien ja seurannan mukaan ihmisellä on useita oikeusturvaongelmia elämänsä aikana. Siksi on tärkeää säilyttää EOK-jäsenyys!  

 

Copyright 2006 - 2017 EOK ry