Liity Jäseneksi
Liity jäseneksi
Seuranta ja valvontailmoitus SVI
Oikeusturvakeskus
Koulutus
Kansainvälinen toiminta
Tietopalvelu
Virkatoiminnan valvontaa parannettava – tahallinen teko rangaistava aina
Viranomaisten toiminnan on Suomen perustuslain mukaan noudatettava tarkoin lakia. Jotta virkatoiminnan lainmukaisuus voidaan kaikissa olosuhteissa varmistaa perustuslain määräämällä tavalla, sitä varten on säädetty virkatoiminnan laillisuusvalvonnasta.

Tehokas valvonta ja virkavelvollisuuksien rikkomisesta seuraavat asianmukaiset rangaistukset ehkäisevät ennalta virkatoiminnan virheitä ja niistä aiheutuvia vahinkoja kansalaisille ja yrityksille,sanoo EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.

Ylin laillisuusvalvonta on Suomessa annettu valtioneuvoston oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Järjestelmä on kohdannut kuitenkin usein arvostelua, koska laillisuusvalvonnassa havaituista virkamiesten tekemistä virheistä ei seuraa riittävän ankaria seurauksia.

Kanteluihin annetuista ratkaisuista suurimmassa osassa annetaan virheen tehneelle viranomaiselle ainoastaan tiedoksi, miten lakia on vastaisuudessa noudatettava.

Eduskunnan oikeusasiamies antoi vuonna 2013 tällä tavalla tiedoksi käsityksensä kolmessa neljäosassa ratkaisemistaan asioista. Huomautukseen johti vain neljä prosenttia ratkaisuista. Syytettä virkamiestä vastaan oikeusasiamies ei määrännyt nostettavaksi kertaakaan, sanoo Juntunen.

Yksi epäkohta, joka johtaa laillisuusvalvonnan hampaattomuuteen, on voimassa olevan rikoslain säännös virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sen mukaan tahallinenkaan virkavirhe ei ole rangaistava, mikäli tekoa on pidettävä vähäisenä. On ymmärrettävää, että vähäisen haitan tai vahingon aiheuttaminen silloin, kun teko ei ole tahallinen, ei vaadi tuntuvaa rangaistusta. Asiaa on arvioitava toisin, kun virkamies tahallisesti laiminlyö lainmukaisia velvollisuuksiaan.

EOK:n mielestä tahallisen virkavelvollisuuden rikkomisen tulisi aina olla rangaistava teko. Tahallinen lain vastainen toiminta ilmentää piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä laissa säädetyistä velvollisuuksista. Virkamiehen on hoidettava virkaansa kansalaisten etua vaalien ja tarkasti lakia noudattaen, muistuttaa Juntunen.
Säilytä EOK-jäsenyys

>> Muualla verkossa


Jarmo Juntunen - Blogi
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Stopcorruption - Общественный антикоррупционный комитет
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT
EOK
EOK - Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto
PL 1243
96101 Rovaniemi

asiakaspalvelu @ eok.fi
Säännöt
Rekisteriseloste
Toimintapolitiikka
Yhteystiedot
Säilytä EOK-jäsenyys